Tolstoi-juna tarjoaa pieniä annoksia isoon hintaan neuvostoliittolaistyylisessä (vai neuvostoliitonaikaisessa?) miljöössä. Hinnat taitavat vaihtua rupliin ja halvemmiksi rajan jälkeen. Seurueestamme Tolstoi-ravintolavaunun antimia kokeili lisäkseni ainoastaan Tuomas. Kuohkeita blinejä graavilohella, lisähinnasta smetanaa vielä päälle, ja avot. Jäin kaipaamaan vielä sipulia, makua ja votkaa.
Moskova on ravintoloita täynnä. Jokaiselle löytyy kyllä jotakin. Tuomaksen syntymäpäivää vietettiin maalaistyylisessä ravintolassa Korchma (Taras Bulba), joka tarjosi venäläis-ukrainalaista keittiötä. Tähän käsitteeseen kuuluu periaatteessa se mitä venäläisestä keittiöstä kuvittelemme: borschista liharuukkuihin ja grillatusta lihasta blineihin, unohtamatta etikkasäilöttyjä kasviksia ja sieniä. Tilattiin porukalla melkein koko kirjo. Ruokaa odotellessa saimme suolattua kalaa oluen seuraksi. Pankkikortin kokoinen ja ohut kalapala, jossa on suolaa enemmän kuin Kaspianmeressä. Sitten saatin lajitelman etikkakasviksia ja –sieniä. Juuri kun aloimme tottua runsaahkoon suolanmakuun, alkoikin etikkamaku kiduttaa makunystyröitä. Lisää anyone? Ei kiitos. Pääruoka oli sitten pelkkää voita, majoneesia ja käryä. Saimme huonon esimerkin äiti-Venäjän keittiötaidoista ja kaupanpäälle lasku extralla. Buffettiravintola Mu-Mu tarjosi näytön venäläisestä suurkeittiöstä. Näytät sormella mitä haluat lautasellesi ja sen saat. Jos haluat makua, mene jonnekin muualle. Venäjän vastaisku mäkkäreille on oma lafka nimeltään Teremok. Blinejä ja niiden sisällä mitä sattuu, enimmäkseen lihaa, ja erittäin hyvän makuista. Viimeiset maistiaiset Moskovasta Teremokista ja matkaan kohti uusia makuja.
Baikalilla syötiin mitä läheltä sai. Luonnon keskellä UAZ-kuljettajan keittämä omul-keitto tyyliin: peruna, kala, suola ja pippuri pataan vain, mieluiten kokonaisina ja avot. Oljan ja Koljan luona lihaa makkaran muodossa, kanaa ja kalaa. Kotiruokaa, ei siitä siis sen enempää. Irkutsk-Baikal-Irkutsk välillä pysähdyttiin kahdesti samassa kahvilassa. Mainostivat että ruoka on itse tehtyä, ja miksi emme heitä uskoisi: siltä se näytti ja maistui. Annokset vain olivat pienet, ja menu epäselvä. Toiset sai kaksi kaalipiirakka, toiset vain yhden lihapyörykän.
Junaruokailu koostui lähinnä nuudeleista ja tonnikalasta, teestä ja pikakahvista sekä babushkoilta pariin otteeseen ostetuista piirakoista. Ennen Irkutskia syötiin kerran ravintolavaunussa. Borschia yhdelle, kalaa toiselle, kanaa kolmannelle ja lihaa Tuomakselle. Odotus palkittiin pienen pienillä annoksilla, paikallisten kukkaroille isoon hintaan. Naushkissa, ennen Venäjä-Mongolian rajaa, pistäydyttiin kellarissa sijaitsevassa kahvilassa viimeiset Venäjä-ehtoolliset syömässä. Jenni päätti testata venäjänkielen taitojaan ja tilasi itse kaalipiirakan. Kapusta? Tuloksena lautasellinen kertaalleen paistettua ja kahteen kertaan mikrossa lämmitettyä kaalta. Mongolian junassa tuhlattiin viimeiset tukrutit kaljaan ja ruokaan. Joillakin oli tukrutteja enemmän, toisilla vähemmän. Toiset söivät schnitzel-leikkeen, toiset paistettua munakasta. Kiinan junassa saatiin ilmaiset aamupala ja lounas. Aamupalaksi oli valkoista hiilihydraattileipää marmeladilla ja keitetty kananmuna. Kananmunat olivat kiinalaisten maun mukaan keitetty mädäntyneiksi. Lounaaksi saatiin riisiä ja lihapullia, joiden lihanlähteenä oli kysymysmerkki.
Mongolian keittiö on lihapitoista. Kasvikset ovat sitä, mitä liha syö. Lihan rinnalla energianlähteenä ovat myös maitotuotteet. Pastöroimaton (luomu?) maito eri muodoissa: juustona, voina, juustovoina tai teenä. Maku? Se siitä. Kaikki ruoka tehdään yleensä myös samassa vadissa, jota aika ajoin pestäänkin. Lopputuloksena on, että kaikki maistuu jakilta.
Kiinan keittiö yllätti ruuan runsaudella ja ruokien nimillä. Secret system of Duck, Pork Rape, näin muutama mainitakseni. Kiinalaiset kokkaavat kaikkea aivoista peräsuoleen. Mitään ”normaalista” poikkeavaa emme kuitenkaan uskaltaneet maistaa. Kuuluisimmat kinkit ovat ehkäpä Pekingin ankka ja HotPot. Kummatkin maistettiin ja petyttiin. HotPot oli vääränlainen. Porisevan liemipadan, johon dipataan kypsytettäväksi kerrallaan suupaloja lihasta tofuun, tilalle saatiin poriseva lihakeitto. Pekingin ankkakin oli lähinnä paahdetun ankan nahkaa. Ja mitä annosten runsauteen tulee, vähempikin riittäisi, ympäristö kiittäisi, ei tarvitsisi heittää puolta pois.
Hyvä ruoka, parempi mieli. Pätee ulkomaillakin.
-Pavel
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti