Allí nomasito, por otro lado del mundo

Nyt olen jo Suomessa, eteläpohjanmaalla tarkemmin... Kotimatka oli aika pitkä, puolitoistavuorokautta meni tänne Santiagosta. Ensimmäistä kertaa en saanutkaan Atlantin ylityksellä nukuttua, joten lähes kaksi yötä tuli valvottua putkeen. No, tänään nukuinkin sitten koko päivän. Täällä on ihanan puhdas ilma ja yöjunassa tuijottelin ihastuneena maisemia. Sain jo mansikoitakin :) Tässä vielä viimeinen teksti, kirjoitettu osa sunnuntaina ja osa eilen matkalla...

Perjantaina oli viimeinen kurssipäivä, aika haikeaa. Koko kesä tähän asti on mennyt tosi intensiivisesti tällä kurssilla, ja ollaan kaikki varmasti opittu paljon. Viimeisenä päivänä Nicolas sanoikin että on itsekin oppinut meidän mukana koko ajan uusia asioita paitsi suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä, niin myös omastaan. Ulkopuoliset huomaa monesti eri asioita ja kysyy sellaisia kysymyksiä, mitä ei ole itse tullut ajatelleeksi. Itse olen vasta alkanut käsittää miten eri tavoilla terveydenhuollon voi järjestää. Olen toki ollut tietoinen siitä, että joka maassa ei kaikille ole julkista terveydenhuoltoa saatavilla, ja ylipäätään terveydenhuollon palveluiden saatavuudessa on suuria eroja. Mutta että kaikki käytännön asiatkin voi olla niin erilailla. Erikoissairaanhoitoon voikin mennä suoraan ilman terveyskeskuslääkärin lähetettä, lääkkeet saa ilmaiseksi terkkarista mukaan jne. Koko systeemin voi järjestää varmaan miljoonalla eri tavalla, ja vaatii aikaa käsittää se kunnolla. Meille ei edes ole opetettu lääkiksessä omaa terveydenhuoltojärjestelmää systemaattisesti, vaan kaikki tieto on tullut pikku hiljaa käytännön kautta. Vaikea siinä on sitten ymmärtää että asiat voi tehdä toisinkin. Chileläiset on kommentoineet aika hämmästyneinä, että miksi ihmeessä olette tutustumassa chileläiseen terveydenhuoltoon… Ja kun olen kysynyt että mikä siinä on heidän mielestään vikana, niin riippumatta sosiaaliluokasta vastaus on ollut sen epätasa-arvoisuus. Ihmiset tässä maassa haluaa tasa-arvoa, niin terveydenhuollossa kuin koulutuksessa. Suuri taistelu on varmasti vielä edessä, mutta uskon että jossain vaiheessa asiat muuttuu. Nuoriso täällä tuntuu olevan todella poliittisesti valveutunutta ja halukkaita vaikuttamaan. Sitten ihmiset ovat kysyneet seuraavaksi että Suomessa asiat on varmaan paljon paremmin… Ja onhan meillä monessa suhteessa asiat paremmin; minusta esimerkiksi terveydenhuollon rahoitus verotuloilla on tasa-arvoista ja reilua, meillä on hoitotakuut jne. Toisaalta, meilläkin on paljon haasteita sekä nyt että varmasti tulevaisuudessa, ja tuntuu että jossain suhteessa Chilellä menee paremmin. Mikään järjestelmä ei varmasti ole täydellinen.

Perjantaina käytiin vielä viimeisellä vierailulla, tällä kertaa kohteena oli SENAMA (servicio nacional de adulto mayor eli kansallinen iäkkäiden ihmisten palvelu, näin hienosti suomennettuna). Kuultiin aluksi luento vanhusten tilanteesta. Täällä iäkkäiden ihmisten osuus on kasvanut räjähdysmäisestä, jopa nopeammin kuin Suomessa. Erityisesti yli 80-vuotiaiden osuus lisääntyy koko ajan. Jos iäkäs ihminen tarvitsee päivittäistä apua, yli 90%:ssa tapauksista huolehtimassa ovat omat perheenjäsenet: lapset joka toisella (joista 80% tyttäriä), puoliso neljänneksellä. Tämä oli meille yllättävää. Periaatteessa hyvä asia, että kulttuurissa on tapana huolehtia omasta perheestään, mutta toisaalta on kuulemma paljon tapauksia, joissa tytär ei ole saanut kuuden vuoden aikana yhtään vapaapäivää, tai että vanhukset joutuvat kohtaamaan perheväkivaltaa eivätkä saa apua. Nyt on viime vuosina alettu kehittää paljon erilaista ohjelmaa sekä itsenäisille että avusta riippuvaisille vanhuksille. Toimivalta kuulosti esimerkiksi päivän mittaiset turisti-/virkistysretket, ja ohjelma, jossa eläkeläiset työskentelevät lasten kanssa, esimerkiksi auttaen heitä läksyissä. Tuosta ohjelmasta onkin saatu paljon hyviä kokemuksia: lapsilla jopa kouluarvosanat on nousseet, ja toki molemmat nauttii toistensa seurasta. Yksi projekti oli kehittää asumismuotoja itsenäisille vanhuksille. Käytiin tutustumassa yhteen tällaiseen kortteliin: kaupungin eteläosissa oli rakennettu puoli vuotta sitten rivitaloja, joissa kaikilla vanhuksilla oli oma pieni asunto, yhteistä ohjelmaa ja aidattu asuinalue varkaiden varalta. Kun päästiin sinne, niin heti portilla tuli asukkaita tervehtimään ja ensimmäisen asunnon rouva pyysi meidät tutustumaan kotiinsa. Mielellään mentiin. Asunnossa oli pieni keittiö/oleskelutila, makuuhuone ja kylpyhuone, ja oma pieni piha jossa voi kasvattaa kukkia. Naapurinrouva oli kylässä ja he olivat yhdessä kokkaamassa lounasta. Näytti tosi idylliseltä pieneltä yhteisöltä, mutta kuulemma psykologi oli joutunut käymään opettamassa ryhmässä toimimisen ja kommunikoinnin taitoja kun joillekin asukkaille oli jo tullut kinaa :D Kuitenkin puolessa vuodessa oli jo ehtinyt muodostua tiivis yhteisö. Asukkaat oli valittu tarpeen mukaan; esimerkiksi köyhistä tai väkivaltaisista oloista tulevat olivat etusijalla. Ympäristö ei ollut mikään miellyttävä, tässä barriossa oli kuulemma paljon huumeongelmia ja muutakin. Nämä ihmiset olivat kuitenkin samasta barriosta kotoisin. Aidat piti olla ympärillä, ja nykyään ikkunoissa kalterit, kun naapurit oli varastaneet ikkunaruudut muutama kuukausi sitten. Siellä barriossa kävellessä näki selvästi sen, kuinka äärimmäisen paljon terveyteenkin vaikuttaa sosiaaliset olot.

Käytiin vielä koululla täyttämässä palautelaput ja juomassa läksiäiskahvit. Don Norberto sai myös suomenlippupinssin ja oli todella tyytyväinen... Kurssikaverille oli tullut tiistaina australialainen kaveri matkalle mukaan, ja he lähtivät koulun jälkeen läheiseen pikkukylään vierailulle. Minä raahauduin kaikkien kirjojen (saatiin Senamasta mukaan iso pino kirjoja) kanssa hotellille metron perjantairuuhkassa. Täyttä oli niin ettei voinut jalkaakaan liikuttaa. Matka kesti yllättävän kauan, ja melkein heti hotellille päästyäni jouduinkin lähtemään takaisin ruuhkaan. Chilen peli alkoi kuudelta! Nicolas oli menossa katsomaan peliä kavereidensa kanssa pubiin, ja oli pyytänyt minua mukaan. Siellä istuttiin Suomi-Chile-Argentiina-porukalla kadulla muovituoleilla pressukatoksessa juomassa kaljaa kahden litran kannusta ja yrittämässä nähdä jotain telkkarista joka oli sisällä kymmenen metrin päässä. Meno oli aivan huikea, varsinkin kun Chile sai maalin. Vastassa oli Uruguay ja peli oli tiukka, lopulta päättyi tasapeliin. Käytiin vielä toisessa baarissa syömässä, siellä oli pöytä varattu jonkun kaverin synttäreitä varten. Kaupungilla oli tosi paljon poliiseja valmiina järjestyshäiriöihin: joillain keskusaukioilla oli näytetty peliä isoilta screeneiltä, mutta ilmeisesti kaikki sujui lopulta rauhallisesti.

Lauantaina oli muuttopäivä. Yliopisto maksoi hotellin vain lauantaihin asti, ja neljän tähden hotelli oli meille hieman liian kallis. Vaihdettiin ihan lähelle, Las Condesin alueella ollaan edelleen, kerrostalossa, jossa on satoja vuokrattavia asuntoja. Meillä on kurssikaverin ja australialaisen vahvistuksen kanssa kolmen hengen huoneisto, jossa on keittiö ja pesukone ja kaikki. 17. kerroksesta on myös aika hienot näkymät! Vuokrattiin auto sitten viikonlopuksi. Eilinen roadtrip suuntasi kaakkoon, Maipo-laaksoon ja El Moradon luonnonpuistoon. Päästiin lähtemään vasta puolen päivän jälkeen ja kaupungista ulos pääsemiseen meni varmaan melkein tunti… Mutta sitten olikin ihanaa. Ilma oli raikasta, ja näkymät hienoja. Mentiin koko ajan lähemmäs vuoria, ja alhaalla virtasi Maipo-joki. Vuoria oli niin monessa eri värissä: vihreää, sinistä, punaista, keltaista, oranssia… Pysähdyttiin matkalla syömään empanadat (juustopasteijat), jotka paistettiin juuri paikan päällä. Lisäksi huomattiin matkan varrella vesiputous kivisen tien päässä, ja seurattiin muita autoja sinne. Sieltä löytyi sateenkaaren pää! Joskus tunnin matkan päästä päällystetty tie loppui kokonaan, ja siirryttiin ensin pölyävälle hiekkatielle ja sitten mutaiselle polulle. Jossain vaiheessa paikalliset sanoi ettei kannata enää autolla jatkaa jos ei ole maastoautoa, joten jatkettiin kävellen. Tie nousi jyrkästi ylös, ja oli luminen ja mutainen, eli voi olla että meidän Hyundailla ei olisi ylös menty. Perillä Moralesin kylässä chileläiset turistit laskivat pulkalla lumisia rinteitä. Valitettavasti luonnonpuisto oli jo ehtinyt mennä kiinni. Onneksi maisemat matkalla oli niin hienot että ei harmittanut paljon. Palattiin kaupunkiin pimeällä toista tietä, joka oli kapea ja mutkikas, ja täynnä lehmiä ja koiria.

Maipo-laaksossa

Vesiputouksella

Jossain vaiheessa matkaa piti jatkaa kävellen

Sunnuntaina päätettiin matkata Casablancan laaksoon tutustumaan paikallisiin viinitiloihin. Noin tunnin ajomatkan päässä Santiagosta Valparaisoon päin alkoikin näkyä viinitilojen mainoksia. Alejandra oli kysynyt viinieksperttikaveriltaan suosituksia, ja käytiin näistä kolmesta tilasta kahdella. Ensimmäinen oli kukkulan päällä, josta oli hienot näkymät laaksoon, vaikkakin oli sumuinen päivä. Oltiin niin aikaisessa että kierrosta viinitilalla olisi joutunut odottamaan tunnin, joten päätettiin ottaa siellä vain viininmaistelu. Pakettiin kuului kolme viiniä opastuksineen ja lisäksi otettiin juustotarjotin. Oli siellä mukava istuskella kukkulan päällä sunnuntaibrunssilla :) Jatkettiin matkaa ja vajaan tunnin päästä löydettiin seuraava kohteemme, jossa onneksi olikin juuri alkamassa opastettu kierros. Viña Matetic on paitsi luomuviinitila, myös biodynaaminen tila, eli ottaa viljelyssä huomioon myös muun muassa kuunkierron kuten ennen vanhaan. Tuholaiset torjutaan kanojen avulla: viinitilalla pyörii 300 kanaa, jotka nokkivat kuoriaiset ennen kuin nämä ehtivät tuhota rypäleet. Lisäksi ruohonleikkaajina toimivat lampaiden lisäksi alpakat. Matetic oli ensimmäinen tila joka oli tuonut tuolle kylmälle alueelle meren lähellä punaviinit, ja heidän Syrahinsa onkin menestynyt joka vuosi älyttömän hyvin. Naapurit olivat kuulemma pitäneet hulluina kun olivat kuulleet suunnitelmista kasvattaa Syrahia valkoviinilaaksossa, mutta nykyään ovat itsekin alkaneet sitä viljellä. Tutustuttiin myös viinintekoprosessiin. Rypäleet on poimittu maalis-toukokuussa, ja nyt viinit ovat kypsymässä tynnyreissä. Kierroksen lopuksi maisteltiin kahta viiniä: valkoista (en muista tarkemmin) ja Syrahia. Hyvää oli. Laaksosta päätettiin lähteä myöhäiselle lounaalle Valparaisoon, ja ehdittiinkin sinne puoli neljä. Mentiin syömään samaan paikkaan kuin viimeksi, ja ruoka oli taas älyttömän hyvää. Ravintolan nimi on Filou de Montpellier, jos joku sattuu Valparaisossa käymään. Sumu lisääntyi koko ajan ja auringonlaskun aikaan lähdettiin ajelemaan takaisin Santiagoon päin. Siellä näytti olevan myös koko Santiago, sillä kahden-kolmen kaistan moottoritie oli suurimman osan ajasta täynnä.

Näkymät sunnuntaibrunssilla

Viña Mateticin hiljainen ja viileä viinikellari

Maanantaina kaverit meinasivat lähteä laskettelemaan, mutta aamu oli todella harmaa, sumuinen ja kostea, joten jäätiin kaikki kaupunkiin. Käytiin viimeisillä ostoksilla ja yritettiin selvittää kaverin varastetun puhelimen kohtaloa… Kaupunkiin oli myös saapunut viime perjantaina World Press Photo Exhibition, jossa oli viime vuoden palkitut lehtikuvat esillä. Käytiin tutustumassa näyttelyyn. Oli hienoja kuvia, mutta osittain ehkä turhankin provosoivan raakoja? Muutamia tosi taiteellisiakin otoksia onneksi oli mukana, ja hyvä että käytiin. Satuttiin lounaalle samaan paikkaan kuin ensimmäisenä päivänä, eli La Monedan alapuolella olevan museon ravintolaan. Tarjoilijakin muisti meidät. Matkalla haettiin jälkiruoaksi jäätelöt, jotka on täällä aivan älyttömän hyviä! Aurinkokin paistoi jo siinä vaiheessa. Vaikka on sitä jäätelöä tullut täällä syötyä myös +12 asteessa :D Maistoin tällä kertaa dulce de leche -jäätelöä, nami. Eilinen oli vähän haikea päivä, kaiken tein viimeistä kertaa Santiagossa. Pakatessa meni puoleen yöhön (viinipullot piti kapaloida niin hyvin…) ja aamuherätys olikin sitten viideltä. Taksi tuli hakemaan kentälle 5:30. Sao Paulon ja Lontoon kautta taas palasin kotiin, ja rinkkakin tuli perille, ja viinipullot ehjinä. Jee.

Santiagosta löytyi Ruben Dario!

Viimeisen illan näkymä itä-Santiagoon hotellin ikkunasta

To 7.7.2011 20:00

Huh kun väsyttää, ja vielä pitäis lähteä illalliselle kaupunkiin. Täällä syödään aika myöhään, lounas yleensä vähän ennen kolmea ja illallinen ehkä yhdeksältä. Eilen ja tänään on ollu ihan kamala väsymys, varmaan flunssa tulossa. Kaikki täällä onkin jo ympärillä ollu sairaana. Eilen aamulla oltiin tutustumassa työterveyshuoltoon. Täällä on kolme työterveyshuoltofirmaa (jotka ei saa olla voittoa tavoittelevia lain mukaan) jotka työläiset itse perustivat 50- ja 60-luvulla. Lisäksi on valtion työterveyskassa. Työnantajan pitää lain mukaan hommata ja maksaa työntekijöilleen työterveyspalvelut jostain näistä firmoista. Työterveyshuoltoon kuuluu vain työtapaturmat ja ammattitaudit, ei siis muut (krooniset) sairaudet. Näillä yksityisillä firmoilla on omat sairaalat, kun taas valtion palvelut hoituu normaalisti julkisen puolen sairaaloissa. Käytiin yhden firman sairaalaan tutustumassa. Se oli erityisesti keskittynyt traumatologiaan, lisäksi oli muun muassa palovammaosasto, ylipainehappikammiot (joita käytetään täällä muun muassa erilaisten haavojen hoidossa sukeltajantaudin lisäksi) ja tosi laaja kuntoutusosasto. Kuntoutusosasto oli hieno, ja siellä oli eri osastoja esimerkiksi käsivammoille, jalkavammoille ja pään vammoille. Käden hienomotoriikkaa harjoiteltiin työhönpaluuta varten vaikka ruuvaamalla tai kasaamalla palikoita, ja oli siellä jopa puutyöpaja. Jalkapuolella oli muun muassa Nintendo Wii jolla sai harjoitella tasapainoa. Kognitiivisella puolella oli kaikenlaisia tietokoneohjelmia joilla treenattiin päättelykykyä, avaruudellista hahmottamista jne. Toiminta- ja fysioterapeutteja oli tosin paljon, ja ihmiset kävi siellä keskimäärin tunnin päivässä, jotkut kahdesti päivässä. Vaikutti ainakin todella tehokkaalta toiminnalta työkyvyn palauttamiseksi.

Ylipainehappikammio

Tänään oltiinkin koko päivä koululla. Aamulla päästiin ensiksi mukaan paikallisen Global Health -ryhmän kokoukseen, jossa kerrottiin tästä meidän kurssista ja kuultiin heidän suunnitelmiaan. Sitten oli luento Chile crece contigo -ohjelmasta, joka on todella laaja lastenneuvolasysteemi. Aiemminkin täällä on toki ollut neuvolatoimintaa, mutta nyt on luotu muutama vuosi sitten koko maan kattava systeemi materiaaleineen (niissä oli muun muassa hienoja ja värikkäitä opaskirjoja vanhemmille) ja tarkkoine ohjeineen. Kun koko maassa on varmasti sama systeemi, voidaan tasa-arvoa parantaa köyhien ja rikkaiden alueiden välillä. Luennoitsijana oli muuten tuon ohjelman kehittäjä. Suomalaisesta neuvolasysteemistä tämä vaikuttaisi poikkeavan ainakin siinä, että kontrollit tapahtuu hoitajien tai kätilöiden luona, eikä lääkärineuvolaa ole. Lisäksi kätilöt käy paljon kotikäynneillä riskiperheiden luona, ja tämän on todettu olevan tehokasta ongelmien ehkäisyssä. Vaikutti oikein toimivalta ohjelmalta, ja mielenkiinnolla odotan tulevia tutkimustuloksia tehosta. Lapsikuolleisuushan Chilessä on jo matala, samoin äitiyskuolleisuus, ja nykyään ongelmana on juuri ne alueelliset ja tuloluokkien väliset erot. Lisäksi on edelleen paljon lapsia jotka jäävät kehityksessä jälkeen, eli henkiinjäämisen sijaan nyt keskitytään parantamaan elämänlaatua.

Iltapäivällä oli vielä luento mielenterveydestä. Chilellä on rankka historia takana, ja vuoteen 1990 mennessä kun sotilasvalta hajosi ei maassa ollut minkäänlaista kansallista mielenterveysohjelmaa. Ensimmäinen ohjelma aloitettiin 1991, ja yhtenä sen päätarkoituksena oli hoitaa diktatuurin uhreja. Lisäksi kehitettiin kansallista mielenterveysverkostoa. Tässäkin erikoisalassa näkyy tulotason vaikutus: mitä alempi tuloluokka, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ihminen sairastuu mielenterveysongelmiin. Nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana on panostettu aikaiseen diagnostiikkaan ja hoitamiseen, ja tarkoitus olisi hoitaa 80% mielenterveysongelmista perusterveydenhuollon tasolla. Psykiatristen sairaaloiden osuus mielenterveydenhuollon kuluista on laskenut hurjasti kymmenessä vuodessa, ja vastaavasti perusterveydenhuollon osuus noussut. Täällä terveyskeskuksissa on nykyään lähes kaikissa psykologit (vähintäänkin kiertämässä säännöllisesti), kun vielä kymmenen vuotta sitten vain 20%ssa. Poliklinikkakäyntejä ja päiväsairaaloita on myös lisätty, lisäksi psykiatrisia potilaita hoidetaan myös yleissairaaloissa. Erityisenä ohjelmana kodittomille on kehitetty Programa Calle ja Rostros nuevos, ja niille on todellakin tarvetta, sillä puolet kodittomista kärsii mielenterveysongelmista.

PItkän päivän jälkeen päädyttiin vielä hautausmaalle kävelemään, kun se oli ihan koulun vieressä. Ja siellä oli kyllä hienoa. Hautausmaa oli lähes 200 vuotta vanha, ja oli mielenkiintoista seikkailla vanhojen hautojen keskellä. Se on Santiagon päähautausmaa, ja sinne onkin haudattu muun muassa lähes kaikki entiset presidentit. Nähtiin ainakin Salvador Allenden monumentti. Hautoja oli monenlaisia perinteisistä hautakivistä valtaviin patsaisiin tai taloihin. Lisäksi oli kerrostalotyyppisiä ratkaisuja, joissa oli ainakin kymmenen hautaa päällekäin ja pitkä rivi sivulle. Sain otettua yhden kuvan ennen kuin vartija tuli kieltämään…

Santiagon päähautausmaa

Nyt illalliselle paikallisten kanssa, Bar la Clínicaan, joka on kuulemma tunnettu poliittisesta satiiristaan.

Ruka Mapuche

Hola! Siivoojatäti äsken koputti oveen ja kysyi että onko kaikki hyvin, vastasin että on, ja täti lähti pois. Täh. Eilen respan pojat koputti oveen ja toi juomalipun, jolla sai hotellin baarista kaksi pisco souria tai viinilasia. Omituista touhua :D

EIlen aamulla piti tavata Nicolas metropysäkillä, mutta ajettiin ohi, kun ruuhka-aikaan tietyt metrot pysähtyy vain tietyillä pysäkeillä eikä me tietenkään sitä käsitetty. Takaisin piti mennä sitten kaksi pysäkkiä ja vaihtaa eri metroon että pääsi taas yhden eteenpäin. Yllättäen myöhästyttiin. Tänään oli sitten meidän vuoro odotella Nicolasta melkein puoli tuntia, kun metrot oli ollu yksinkertaisesti niin täynnä että aiempiin ei mahtunut… Periaatteessa metroja tulee ihan koko ajan, mutta joskus ne ajaa tosiaan vaan pysäkin ohi pysähtymättä, ja ruuhka-aikaan aamuisin ja iltaisin ne on ihan käsittämättömän täynnä. Tänään piti ihan taistella että pääsi ulos vaunusta. Tykkään kyllä metrosta ja sillä on tosi helppo matkustaa ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Eilinen aamupäivä vietettiin yksityisessä sairaalassa. Ensimmäinen mielikuva mikä tuli potilaiden jonotushuoneessa oli, että ollaan pankissa… Hyvin kliinistä ja asiallista touhua. Tämä Clínica Davila on maan suurin yksityinen sairaala, jossa on muun muassa 500 potilaspaikkaa ja 2200 vastaanottokäyntiä ja 300 päivystyskäyntiä päivässä. Tarjolla on palveluita hyvin laajasti ja hyvin pitkälle erikoistuneilta aloilta: esimerkiksi elinsiirtoja (mukaanlukien sydän- ja keuhkosiirrot), pikkukeskosten hoitoa, neurokirurgiaa jne. Siellä on kuitenkin myös niin sanottuja perustason palveluita, vaikkakin lähinnä erikoislääkäritasoisia. Lähes kaikki lääkärit ovat erikoistuneita, ja vähän samahan täällä on koko maassa tilanne, että yleislääkäreitä ei hirveästi ole. Saatiin tutustua sairaalaan koko aamupäivän ajan. Ensin eri alojen johtajat kertoivat taustaa ja sitten kierreltiin sairaalassa. Julkiseen puoleen verrattuna tilat oli todella modernit, potilaat sai valita ottaako yhden hengen huoneen (joka maksaa enemmän) jne. Käytössä oli sähköiset potilastietojärjestelmät, mikä oli myös siellä tk:ssa jossa viime viikolla vierailtiin, mutta julkisen puolen sairaaloissa ei vielä. Kaikessa toiminnassa huomasi selvästi että kyseessä on yritys, jossa tärkeää on tehokkuus ja tuottavuus ja voitto (tai ainakin konkurssin välttäminen; julkiset sairaalat toimii velalla). Meitä ohjannut lääkäri muun muassa työkseen seurasi lääkäreiden tehokkuutta ja tarvittaessa otti lääkäreitä sitten puhutteluun, jossa muistutti raha-asioista... Toiminta tuntuukin olevan tehokasta. Esimerkiksi keskimääräinen sairaalassaolopäivien määrä on 3,6, kun yleensä muissa sairaaloissa 5,6. Tässä ei tietenkään ole otettu huomioon hoidon lopputulosta potilaan tyytyväisyyden kannalta, tai hintaa.

Tämä oli kuitenkin harvinainen yksityinen sairaala siinä suhteessa, että sen potilaista puolet on FONASA-potilaita, eli julkisen terveysvakuutuksen piiristä. Yleensä yksityiset klinikat hoitaa vain ISAPRE-potilaita, eli niitä joilla on yksityinen vakuutus (eli käytännössä rikkaimpia). Päästiin kierroksella käymään myös sairaalakoulussa, joka oli kyllä sairaalan mukavin paikka. Lapset jotka joutuvat olemaan sairaalassa pitkiä aikoja lähinnä syöpähoitojen vuoksi saa käydä siellä koulua, joka on Chilessä aika uusi juttu. Suomessakin toki sairaalakouluja on. Oppilaat oli tosi suloisia ja kyseli mistä ollaan, missä Suomi on, onko meillä presidentti vai kuningas, mikä meidän kieli on… Ja onko Chilellä Suomessa lähetystö ja toisinpäin. Siinä vaiheessa en enää osannut vastata :D

Iltapäiväksi päästiinkin mielenkiintoiseen paikkaan. Chilessä on vajaa miljoona mapuchea, eteläisen ja keski-Chilen alkuperäiskansaa. Ruka on mapuchejen perinteinen talo, ja saimme kunnian vierailla sellaisessa Santiagon eteläosissa. Tämä oli mapuchejen terveysprojektin koti (programa de salud espiritual, eli henkisen/sielullisen terveyden ohjelma). Yli puolet mapuche-kansasta asuu nykyään kaupungeissa, lähinnä laitamilla köyhillä alueilla. Tärkeä yhteys luontoon ja yhteisöön on usein kadonnut, ja oman kulttuurin häviämisestä seuraa monenlaisia ongelmia (psyykkisiä ongelmia, alkoholismia, perheväkivaltaa). Mapucheilla on myös hyvin länsimaisesta lääketieteestä eroava terveyskäsitys, jota ei ole nykyisessä terveydenhuoltojärjestelmässä huomioitu. Johtavana ajatuksena on se, että erilaiset sairaudet johtuvat pohjimmiltaan hengen/sielun ongelmista. Unet ovat hyvin tärkeitä, ja parantamiseen käytetään muun muassa yrttejä. Kun lääkäri ei ymmärrä potilasta eikä potilas lääkäriä, ei hoitosuhde oikein onnistu. Lisäksi mapuchet joutuvat jopa terveydenhuollossa kohtaamaan syrjintää tai huonoa kohtelua. Kaikesta tästä johtuen mapuchet eivät luota lääketieteeseen, ja jopa puolet ei käy lääkärissä. Perinteisesti mapuche-yhteisöissä on ollut ns. henkiparantajia, Machi, mutta nykyään vähemmän. Ongelmia korjaamaan kehitettiin terveysohjelma, joka kunnioittaisi mapuchejen kulttuuria ja terveyskäsityksiä. Tämä ei ole valtion kehittämä ohjelma, mutta kylläkin saa rahoitusta nykyään terveysministeriöltä. Kehittäjät ovat itse mapucheja. Projektille on rakennettu oma Ruka, jossa pidetään ryhmätapaamisia ja keskusteluja, voi tavata Machin, tai keskustella psykologin kanssa. Lisäksi sitä pidetään yhteisön kokoontumispaikkana ja näin koitetaan vahvistaa uudelleen yhteisöä. Projektissa mapuchet voivat saada hoitoa omalla tavallaan, mutta myös pääsy lääkärille on taattu, ja tällä hetkellä yhteistyö toimii neljän terveyskeskuksen kanssa. Lääkärit sieltä voivat lähettää potilaita Machille, ja päinvastoin. Vastaanotto Rukaan oli todella lämmin, ja projektin johtajat kertoivat meille aluksi mapuchejen maailmankuvasta ja terveyskäsityksestä ja sitten projektista. Oli todella hieno kokemus ja avarsi taas maailmankuvaa. Lääkärit koulutuksensa puolesta ovat usein niin fiksoituneita länsimaiseen lääketieteeseen, että tekee hyvää kuulla muustakin :) Täällä muuten ei lääkiksessä kuulemma puhuta mapucheista mitään, joka on aika outoa, kun heitä on maassa kuitenkin miljoona. Ruka oli sijoitettu eläinlääkiksen tiluksille, ja ympärillä oli peltoja ja paljon eläimiä; tarkoituksella mahdollisimman luonnonläheinen ympäristö kaupungissa. Lähtiessä saatiin mukaan keramiikkalautaset ja sopaipillaksia, ja käytiin katsomassa eläimiä :)

Ruka Mapuche

Sisällä istuttiin nuotion ympärillä

Illalla tuli telkkarista Chilen ensimmäinen peli Copa América -turnauksessa Meksikoa vastaan. Katsottin sitä hotellin aulassa työntekijöiden seurana (pisco sourin kanssa), ja oli kyllä jännä peli. Lopulta Chile onneksi voitti! Kauhea mekkala alkoi pihalla heti pelin jälkeen. Aamulla väsytti mutta seitsemältä aamupalalle vain. Tarkoitus oli tänään tutustua julkiseen lastensairaalaan, mutta siellä johtaja (ja entinen terveysministeri) vain kertoi meille hetken Chilen terveyssysteemistä ja sanoi että nyt lähdetään MINSAan eli terveysministeriöön..! Perun terveyministeriön ryhmä sattui olemaan täällä samaan aikaan kuin me, ja heillä oli järjestetty tapaaminen Chilen terveysministeriöön, ja meidät otettiin sitten mukaan. Aika jännää oli. Ministeriön edustaja luennoi siellä nykyisistä ja tulevista haasteista, ja sitten käytiin vielä FONASAlla, jossa kuultiin luento julkisen terveysvakuutuksen nykytilasta. Olipa mukava nähdä perulaisia, sympaattista väkeä vaikka ministeriöstä ja Limasta olivatkin suurin osa ;) Perulaiset olivat tosi kiinnostuneita suomalaisesta järjestelmästä ja tästä Global Health -kurssista.

Mukavia päiviä siis on ollut, mutta aikaerorasitus alkaa siinä määrin helpottaa että aamuisin alkaa olla jo normaalisti vaikeuksia herätä :D Huomenna työterveyshuolto, ja mahdollisesti jotain iltapäivä-/ilta-aktiviteetteja. Ainiin, presidentti Piñera piti juuri televisiossa suorana lähetyksenä puheen, jossa puhui tulevista koulutusjärjestelmän uudistuksista. Pitää huomenna vähän kartoittaa mitä mieltä paikalliset tuntuu olevan.

Tässä vielä musiikkia Valparaisosta. Kävivät kahvilassa soittamassa ja päädyin ostamaan levyn :) Hieman huono äänenlaatu on videossa, mutta kaunista musiikkia.

(kuvista kiitos kurssikaverille)

Terveyskeskuspäivä, sadetta ja Pablo Nerudaa

Keskiviikkona vierailtiin aamupäivä Padre Hurtado -terveyskeskuksessa Santiagon eteläosissa. Rakennus oli ihan uusi ja todella iso ja moderni. Alueella on 34 000 asukasta jotka on jaettu kolmeen väestövastuualueeseen. Yhdellä alueella on neljä lääkäriä, hoitajat, fysioterapeutit jne. Eroja Suomeen oli esimerkiksi se, että potilaat saavat lähes kaikki lääkkeet terveyskeskuksesta mukaan ilmaiseksi. Lisäksi tuolla oli paljon kaikenlaisia ohjelmia, esim. Chile crece contigo (josta myöhemmin lisää), kardiovaskulaariohjelma, seksuaaliterveysohjelma jne. Tk:lla on yhteys yhteisön edustajiin, jotka voivat sitten kertoa huolensa ja toiveensa. Viime aikoina oli aloitettu muun muassa vanhusten kotihoito-ohjelma, ja sen alkuaikoina oli löydetty yksinäisiä nälkiintyneitä vanhuksia kodeistaan.

Lääkärit tekee pitkää päivää (ainakin 8-17) ja lyhyillä potilasajoilla (12-15min) ja palkkaus on huonompi kuin sairaalassa, puhumattakaan yksityisestä. Keskusteltiinkin siitä että miten olisi mahdollista houkutella lääkäreitä mielellään pysyvästi tk-työhön. Yksi ongelma palkkauksen ja työn kuormittavuuden/hallitsemattomuuden lisäksi on varmaankin se, että täällä yleislääkäriksi ei voi erikoistua. Tk:ssa on siis käytännössä vain vastavalmistuneita lyhyitä pätkiä tekemässä, eikä juuri kukaan täällä ajattele luovansa uraa erikoistumatta. Vuodesta 2008 on ollut käytössä uudentyyppinen erikoistumisohjelma muutamalla erikoisalalla. Normaalisti erikoistuminen täällä kestää kolme vuotta, mutta siitä pitää maksaa yliopistolle lukukausimaksut eikä palkkaa saa ainakaan paljoa. Uudessa ohjelmassa erikoistuminen kestää kuusi vuotta, josta puolet terveyskeskuksessa. Tässä ohjelmassa ei tarvitse maksaa, ja osallistujat saavat jopa palkkaa. Ideana on saada tulevaisuudessa eri alojen erikoislääkäreitä työskentelemään tk:ssa. Roberto, joka meitä oli opastamassa, on juuri tällaisessa ohjelmassa ja oli ollut tyytyväinen. Muuten erikoistuminen tuntuu täällä hankalalta: erikoistumispaikoista kilpaillaan arvosanoilla, ja joudut vielä maksamaan siitä että teet työtä… Uuteen ohjelmaan pääsee vasta vain pieni osa. Täytyy olla kyllä vahva motivaatio ja paljon rahaa että täällä voi nykysysteemillä alkaa lääkäriksi.

Iltapäivällä satoi ja käytiin Pablo Nerudan rakastajattarelleen Matildelle rakentamassa La Chascona -talossa. Hieno ja mielikuvituksellinen talo, rakennettu muistuttamaan laivaa mahdollisimman paljon. Valitettavasti sisällä ei saanut kuvata, joten kuvia ei ole kuin ulkopuolelta. Sitten käytiin vielä Museo de Arte Precolombino:ssa, jossa on taidetta koko Latinalaisen Amerikan alueen muinaisilta kulttuureilta konkistadorien aikoihin saakka. Myös Perusta tuttu Chavín kissajumalineen löytyi. Sateella ei voinut sitten muuta kuin mennä lähiostarille, ja litimärkien Conversekenkien innoittamana ostin hienot chileläiset maiharit. Nyt ei jalkoja palele :)

Chemamull - wooden people, Mapuche-intiaanien hautajaisiin veistämät parimetriset hahmot auttoivat kuolleen henkeä pääsemään yhteyteen esi-isien kanssa

Vicús-kulttuurin kissa

Pablo Nerudan talon pihaa

Marssilla julkisen koulutuksen puolesta

Eilen oli suuri mielenosoituspäivä. Eri lähteiden mukaan 80 000 - 150 000 ihmistä marssi julkisen koulutuksen puolesta kaupungin pääkatua pitkin presidentinpalatsin edustalle. Mentiin heti aamusta kadun varrelle odottelemaan kulkuetta. Oli se kyllä hieno kokemus. Valtava määrä ihmisiä marssimassa yhteisen asian puolesta: kaiken ikäisiä teineistä isovanhempiin, oppilaat, opettajat, rehtorit ja monet muut ammattikunnat, kaikki sosiaaliluokat yhdessä. Paitsi ne kaikkein rikkaimmat, jotka niitä yksityisiä oppilaitoksia omistaa. Ihmisillä oli mielikuvituksellisia asuja ja kylttejä, tässä esimerkkejä…

Alkuperäiskansat marssivat saadakseen koulutusta myös omalla kielellään

"Vähemmän rahaa (presidentin veljelle) ja enemmän koulutukseen"

Julkisen koulutuksen hautajaiset

"Isovanhemmat lapsenlastemme tukena"

"Elää opiskellen, kuolla maksaen"

Santiagon katukoiratkin marssivat etulinjassa

Viesti presidentille: "Markkinatalous&koulutus = häpeällistä"

Poliisi tuli vesitykkiautolla (jota myös käytettiin)

Mielenosoituksesta bongasimme jossain vaiheessa myös Salud publica -koulun ja Nicolas lähti opastamaan meitä seuraavalle luennolle. Aiheena oli Chilen terveysjärjestelmän rahoitus ja luennoimassa taloustieteilijä, joka oli muun muassa aikanaan ollut FONASAn eli kansallisen terveysvakuutuksen johdossa. Aihe kuulostaa ehkä tylsältä, mutta oli todella mielenkiintoinen, kun oli asiantunteva puhuja. Chilen lisäksi hänellä oli runsaasti kokemusta myös monista muista Latinalaisen Amerikan maista. Täällä on nyt sillä tavalla mielenkiintoinen tilanne, että perustuslakituomioistuin on ottanut kantaa, että yksityiset terveysvakuutukset ovat laittomia, koska ne perustuvat syrjintään (mm. sukupuoli, ikä, perussairaudet). Näinhän vakuutukset toki toimivat, ja jos kansallinen oikeus on samaa mieltä niin koko nykyinen terveydenhuoltosysteemi voi kaatua. Tämä ammattilainen oli sitä mieltä, että paras vaihtoehto olisi kansallinen yhteinen terveysvakuutus kaikille. Lisäksi pitäisi saada jonkinlainen perusverotus, jolla rahoittaa muun muassa se julkinen koulutus… Hankala tehtävä jos kaikki päättäjät on siitä rikkaimmasta kymmenyksestä.

Tänään don Norberto tuli hakemaan meidät hotellilta, ja lähdettiin maalle. Ajettiin vuorille ja tie oli vielä jäässä yön jäljiltä. Oli hienot maisemat, ja kaupungin ulkopuolella oli niiiin hyvä hengittää. Aurinkokin paistoi! Kohteena oli noin 10 000 asukkaan Til Til, ja siellä 4-tason eli kaikista perustasoisin sairaala. Aluksi meidät vietiin kuitenkin vielä kauemmas kaupungista 500 asukkaan kylään, jossa oli terveysasema. Siellä työskentelee vakituisesti vain "técnico", eli ehkä lähinnä meidän lähihoitajaa vastaavan koulutuksen omaava henkilö. Sairaanhoitaja käy kerran kuussa, lääkäri kerran viikossa. Tecnicot eivät periaatteessa saa määrätä lääkkeitä, mutta useissa syrjäisemmissä paikoissa käytännössä määräävät ja ovat tärkeimmässä asemassa potilaiden hoidossa. Tuolla sattui olemaan samaan aikaan käymässä myös kunnan kiertävä hammaslääkäri, jolla oli praktiikka pakettiautossa. Siellä oli hammaslääkäri ja hoitaja, hoitotuoli ja potilas, ja hyvin mahtui vielä pari suomalaista lääkäriä sekaan. Kysyin hammaslääkäriltä mitä toimenpiteitä siellä tehdään, ja kuulemma periaatteessa kaikkia mitä pysyvässäkin työpisteessä. Espanjankielen hammaslääkärislangini ei riittäny kysymään tarkemmin… Til Tilin sairaala sitten vastasi aika lailla meidän kuntien terveyskeskuksia. Siellä oli muun muassa kymmenen hengen vuodeosasto, lääkäri paikalla puoleenyöhön ja sen jälkeen puhelinpäivystys. Täälläkin on ongelmia saada lääkäreitä maaseudulle niin kuin Suomessakin. Oli oikein mukava käydä maalla, ja hienot maisemat. Ihmiset myös oli todella mukavia. Täytyy kyllä sanoa että niin on ollut täällä pääkaupungissakin! Aina kun ottaa kartan esille tai vaan harkitsee sitä ja näyttää vähänkään eksyneeltä tulee joku kysymään että mitä etsitte…

Nyt on perjantai-ilta ja istutaan täällä hotellin aulassa lapaset kädessä nettaamassa kun huoneessa ei taas netti toimi. Tuossa vieressä juhlatilassa on joku hääpari vieraineen iltaa viettämässä. Telkkarista tulee Argentiina-Bolivia, Copa Américan eka peli. Viikonloppu vapaata, ja lähdetäänkin huomenna yhden yön retkelle Valparaisoon. Tarkoitus olisi vierailla ainakin Pablo Nerudan kahdessa muussa talossa ja käveleskellä kukkuloita ylös alas. Ja onhan siellä meri.