Siellä missä (sichuanin) pippuri kasvaa

Keisarien kaupungista jatkoimme matkaa kahdestaan, junalla toki. Pekingin valtavalla juna-asemalla meinattiin jo myöhästyä junasta, kun leipomon takeaway-eväitä syödessä ei huomattu portin vaihtuneen. Junassa majottauduttiin reiluksi vuorokaudeksi kuuden hengen "hyttiin"; siinä oli kaksi kertaa kolme sänkyä päällekkäin, välissä pöytä. Hytissä ei kuitenkaan ollut seinää tai ovea käytävään, vaan tila oli avoin. Ikkunan vieressä toisella puolen kulkuväylää oli pieni pöytä ja kaksi penkkiä. Koko vaunussa kymmenkunta tuollaista hyttiä, päässä kuumavesihanat, pesualtaat ja vessat. Eikä yhtään muuta ulkomaalaista kuin me. Herätettiinkin runsaasti mielenkiintoa, ja useat yrittivät sitkeästi puhua meille mandariinia. Onneksi vaunusta löytyi yksi englantia osaava poika, joka sai sitten loppuillan toimia tulkkina. Ilta menikin rattoisasti jutellen, nuudeleita syöden ja lukien. Aamulla alkoi jo hieman ahdistaa ahtaat tilat (missään ei ollut oikein tilaa istua, kun meillä oli tietenkin hard sleeperin halvimmat paikat eli yläpetit, jossa mahtui vain makaamaan), nuudelit ja jatkuva tuijotus. Hyvin matka silti meni, ja hard sleeperissä säästettiin reilu 20 euroa per henkilö soft sleeperiin verrattuna. Sichuanin maakunnan pääkaupunkiin Chengduun saavuttiin ajoissa, ja hyvästeltiin uudet tuttavuudet.

Chengdu on lähes yhtä savusumuinen kuin Peking, hieman pienempi kuitenkin. Hostellin työntekijä oli asemalla vastassa ja taksilla mentiin tulevaan majapaikkaamme: Nova traveller's lodgeen. Siellä viihdyttiin todella hyvin yhteensä kymmenkunta yötä Chengdussa ollessamme. Hostelli on kodikas, työntekijät nuoria ja innokkaita, retkiä järjestyy, ruokaa saa ja pyykkiä voi pestä, iso oleskelutila löytyy aulasta. Huone oli todella pieni, mutta siisti, ja sänky iso ja pehmeä. Niin ja hostellilla oli vielä äärettömän suloinen koiranpentu :)

Chengduun oli helppo jämähtää vähän pitemmäksi aikaa. Kodikkaan majapaikan lisäksi meitä viihdyttivät mahtavat kasvisravintolat ja halvat hieronnat (+akupunktio). Kiinalaiset ovat todella kovia lihansyöjiä ja kasvisruokaa on usein mahdotonta löytää normiravintoloista tai katukeittiöistä. Onneksi (kiitos Happycow) löydettiin kaupungista useampikin vegeravintola, joista osa oli buddhalaisia. Paljon käyttivät feikkilihaa, eli esim soijasta, sieniproteiinista tai gluteenista lihan näköiseksi, tuntuiseksi ja makuiseksi tehtyä ravintoa. Testattiin muun muassa vegekalaa, -makkaraa ja ribsejä. Huoltotoimenpiteitä Trans-Mongolian jäljiltä piti myös suorittaa: parturi, suutari, manikyyri, mandariini-phrasebookin osto ja posti kuuluivat päiväohjelmiimme tulevien suunnittelun lisäksi. Liikenne Chengdussa oli ruuhka-aikoihin aivan kamalaa (vuorille lähtiessä kaupungista poistumiseen meni yli kaksi tuntia), ja siihen ja saasteeseen kyllästyttyämme päätimme lähteä vuoristoon. Ihan alunperin meillä oli ollut suunnitelmissa Trans-Mongolian jälkeen suunnata Tiibetiin, mutta polttoitsemurhien vuoksi sinne pääsy oli nyt turisteille tehty äärimmäisen hankalaksi. Ajateltiinkin siis tutustua muihin tiibetiläisalueisiin itse Tiibetin autonomisen alueen ulkopuolella. Jotenkin ei saatu aikaiseksi lähteä, vaan venytettiin matkantekoa Chengdussa. Sitten äiti maa puuttuikin peliin ja maa järisi juuri siellä suunnilla, joten päätettiinkin lähteä aivan vastakkaiseen suuntaan eli pohjoiseen. Jiuzhaigou, Huanglong ja Songpan ovat myös tiibetiläisalueita, mutta siitä reissusta myöhemmin lisää.

Chengdu ja koko Sichuanin maakunta ovat tunnettuja etenkin kahdesta asiasta: pandat ja hot pot. Molempiin tutustuttiin. Pandoja elää luonnossa ilmeisesti tuhatkunta, lähinnä Sichuanin alueella. Luonnossa niitä on kuitenkin lähes mahdoton bongata, joten tehtiin päiväretki Chengdun ulkopuolelle pandareservaattiin. Hieman epäilevästi suhtauduin etukäteen, että minkälaiseen eläintarhaan joudutaan, mutta kokemus oli yllättävän positiivinen. Ei tietenkään luontoa vastaa, mutta ei ihan eläintarhaakaan. Pandat elelevät isoissa aitauksissa, jotka on erotettu turistien kulkuväylistä pienillä vallihaudoilla ja matalilla aidoilla. Parhaimmillaan panda oli siis aivan parin kolmen metrin päässä. Aitauksissa oli kiipeilypuita, puroja ja muita virikkeitä, ja ympäristö kokonaisuudessaan oli vehreä. Joka puolella oli kylttejä, että pitää puhua hiljaa ettei pandat häiriinny, mutta tietenkin joku kiinalainen näkyi pandoille huutelemassa. Nähtiin kaiken kokoisia pandoja aikuisista pulleista yksilöistä parin viikon ikäisiin untuvakarvaisiin vauvoihin keskolassa. Lähinnä ne tykkäsivät mussuttaa bambua (syövät noin 12 tuntia päivässä), lisäksi jotkut painivat, toinen nukkua retkotti puun oksalla. Äärimmäisen huvittavia palleroita. Tuolla reservaatissa oli nyt useampikin pandavauva. Luonnossa yksi syy pandojen uhanalaisuuteen on niiden huono lisääntyminen, tietenkin elintilojen kaventumisen lisäksi.

Toinen Sichuanin tavaramerkki on hot pot, eli järkyttävän tulinen kiehuva liemi, johon itse kukin saa laittaa kypsymään haluamansa ainekset, esimerkiksi kaalia, munakoisoa, sieniä, ankan aivoja tai vaikka kananjalkaa. Sitä sitten isolla porukalla pyöreän pöydän ääressä syödään, syljeskellään lattialle ja huudetaan kovaan ääneen. Me ei varsinaiseen hot pot -paikkaan menty, kun olisi tarvinnut isomman porukan keittoa jakamaan, mutta kokeiltiin kyllä vastaavaa yhdessä ravintolassa. Hot potissa ja muutenkin sichuanilaisessa keittiössä käytetään runsaasti chilipippureita, mutta lisäksi myös mystistä sichuanin pippuria. Ensimmäisen kerran kun sellaisen puraista raksautin suussani rikki, säikähdin. Puolikas kieli aluksi kihelmöi, sitten maistui voimakkaan sitruunaisen happamalta, ja lopuksi meni tunnottomaksi. Outo mutta kiehtova mauste.

Selkävaivainen Tuomas päätti Chengdussa hakeutua kiinalaisen lääketieteen asiantuntijan vastaanotolle. Akupunktiota teki mieli kokeilla. Eräänä päivänä siis hienosti itse kiinalaisin merkein kopioitujen osoitteiden kanssa harhailtiin etsimässä tunnettuja klinikoita. Ensimmäistä ei millään löytynyt, mutta toinen paikallistettiin USA:n lähetystön huudeilta. Jalkakäytävä lähetystön edestä oli suljettu, ja rahvas laitettu kävelemään autojen keskelle. Lieneekö liittynyt viimeaikaisiin lähetystöihin kohdistuneisiin hyökkäyksiin, vai onkohan ihan normaali käytäntö, en tiedä. Poliisinaiselta kysyttiin vielä opastusta ja astuttiin sisälle hämärään porraskäytävään. Hieman epäilytti, että tämäkö se tunnettu klinikka on, mutta niin se vain sisältä oli kuitenkin yllättävän siisti ja moderni. Nuorehko mies otti Tuomaksen vastaan, ja kuultuaan että akupunktiota tarvittaisiin, passitti meidät ensin lounaalle. Tyhjällä mahalla ei kuulemma sovi akupunktioon mennä. Thaimaalaisella ruualla täytettyinä uusi yritys. Minä pääsin seuraamaan toimitusta ja sain vielä selostustakin kun kerroin olevani lähes kollega. Aluksi tunnusteltiin selästä kipukohdat ja jumitukset, sitten oli normaalia hierontaa puolisen tuntia. Samalla mies päätti akupunktioneulojen tulevat paikat, ja kohta niitä jo pisteltiinkin pohkeisiin, vasempaan käsivarteen ja alaselkään. Neulojen paikan lisäksi tärkeää oli oikea syvyys (3-5cm) ja asento, ja joitakin neuloja mies korjaili useaan otteeseen. Tuomas makoili neulat selässä, kun mies tuli huoneeseen savuavan laatikon kanssa. Oltiin luettu jostain, että toinen hoitomuoto on moxibustion englanniksi, jossa palavia yrttikääryleitä pidetään ihon lähellä tai jopa iholla. Tarkoituksena on parantaa energian eli qin virtausta. Onneksi palavia pötkylöitä ei tällä kertaa laitettu suoraan iholle, vaan olivat ritilän päällä laatikossa, joka sitten savusi neulojen ympärillä. Savu tunki silmiin ja haju vaatteisiin. Varttitunnin odottelun jälkeen yrtit ja neulat poistettiin, ja hoito oli valmis. Tuomaksen kommentti kokemuksesta: alkuun jännitti, mutta osa neuloista ei tuntunut ollenkaan, osa kevyesti nipisti. Välillä kädet tuntuivat puutuneilta. Moxibustion lämmitti mukavasti. Rentouttava kokemus, mutta ei ehkä pitempiaikaista vaikutusta. Vaatisi varmaan useamman käynnin. Hoito kesti reilun tunnin ja maksoi 12 euroa.