Jurtasta jurttaan Mongoliassa osa 1: bi Finlandaas irsen

Mongolian pääkaupunki Ulaan Baatar tervehti meitä aamun harmaudella. Meillä oli yksi päivä aikaa ennen jurttaretkelle lähtöä, joten nyt piti ostaa eväitä (pähkinöitä, nuudeleita, tonnikalaa, suklaata ja vettä - useaan otteeseen olin kuullut varoituksia jurttien jakkipitoisesta ruokavaliosta), katsella hetki kaupunkia, majoittautua hostelliin, pestä pyykit junan ja Olkhonin jäljiltä, ja käydä vielä orientaatiotunneilla matkanjärjestäjän toimistolla. Ger to Ger on mongolialainen firma, joka tarjoaa matkailijoille mahdollisuuksia vierailla nomadi-perheissä. Me olimme valinneet neljän päivän retken Tereljin kansallispuistoon, jossa yöpyisimme kolmen perheen vierasjurtissa. Matkapakettiin kuuluvat yöpymiset, ruokailut, siirtymiset perheestä toiseen ja jonkin verran muuta ohjelmaa; sen sijaan englanninkielistä opasta tai autokuljetusta meillä ei olisi, vaan menisimme Tereljiin paikallisbussilla ja kommunikoisimme perheiden kanssa mongoliaksi. Sen takia orientaatiotunnilla opeteltiin mongolian kielen perusteita ja paikallisia tapoja. Saatiin ohjekirjanen, jossa kielen ja tapojen lisäksi opastettiin mm suojautumaan ukkoselta ja tappelemaan susien kanssa. Ikinä ennen ei ollut tullut mieleen pelätä susia tai ukkosta, mutta nyt ne alkoivat näyttää yllättävän pelottavilta.

Ensimmäisenä retkipäivänä noustiin Ulaan Baatarissa bussiin kohti Tereljin kansallispuistoa. Mukana oli meidän lisäksi englantilainen Carli, joka oli seuranamme koko retken, sekä muutama muu jotka menivät kahden päivän retkelle. Tereljin kylään saavuttiin parin tunnin pomppuisen ajelun jälkeen, ja vastassa oli kolme nuorta poikaa, joista kukaan ei puhunut englantia. Ei auttanut muu kuin kaivaa sanastot esiin ja alkaa puhua mongoliaa! Bayarlaa, mini ner Kaisa-Maria, bi Finlandaas irsen. Bi emch. Valitettavasti sanastosta puuttui vessa, ja tytöillä oli jo kamala pissahätä. Elekielikään ei tuntunut auttavan, joten poikettiin vain viereiseen hotelliin vessaan ja pojat jäi ihmetellen odottamaan.

Ylitettiin joki siltaa pitkin, ja kohta päivän matkustusväline tulikin näkyviin: kaksi härkää kärryineen. Tavarat, minut ja Paavo lastattiin toisen kärryn kyytiin, ja muut kahdeksan toiseen kärryyn. Kuskit härkien selkään. Ylitettiin puroja, välillä kärryn reuna oli noin viisi senttiä vedenpinnan yläpuolella, mutta hienosti härkä jaksoi. Paavon kanssa laulettiin Katjushkaa, ja paikalliset pojat tunnistivat sävelen ja hyräilivät mukana.

Perillä Mr Chuluunhuun perheen luona meidät ohjattiin suoraan jurttaan teelle. Paineessa yritettiin muistella kaikkia jurttasääntöjä: kynnykselle ei saa astua, jurttaa pitää kävellä ympäri aina myötäpäivään. Ovi on aina etelän puolella, ja pohjoinen on arvokkaimman henkilön (esim perheen isoisä) istuma-aluetta. Itä on naisten valtakuntaa kattiloineen, ja länsi vastaavasti miesten satuloineen ja soittimineen. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, vieraat sijoitetaan yleensä miesten puolelle, toki miespuoliset vieraat lähemmäksi pohjoista... Selkä ei saisi olla koskaan pohjoista eli alttariosaa päin. Pää sekaisin säännöistä astuttiin sisään jurttaan, ja ihmetys olikin suuri, kun meidät kaikki ohjattiin istumaan pöydän ääreen jurtan pohjoispäähän. Emännät myös näyttivät oikaisevan jurtan läpi vastapäivään. Päivien kuluessa saatiinkin huomata, ettei vanhoja sääntöjä enää niin tarkoin noudateta. Yksi tapa kuitenkin toistui joka perheessä: vieraille tarjottiin heti teetä ja jotain pientä syötävää. Mr Chuluunhuulla saatiin leipää ja tuoretta herkullista voita. Sitten kahden päivän matkalaiset lähtivät jo seuraavaan perheeseen, ja meidät ohjattiin omaan jurttaamme ruokalevolle.

Pihapiirissä oli yhteensä neljä jurttaa, vieressä virtasi joki, ja toisella puolella kohosivat vuorenhuiput. Jurtta oli yllättävän tilava. Seinustoilla oli viisi sänkyä, keskellä tulisija. Päiväunien jälkeen pojat pääsivät vielä auttamaan arkitöissä, eli lapioimaan ja kuljettamaan lehmänlantaa kanisterinpuolikkaasta tehdyllä pulkantapaisella. Tyttöjä tähän hommaan ei kelpuutettu, joten me jäimme ilman päivän "aktiviteettia". Onneksi oli jalkapallo mukana, ja auringon laskiessa potkiskeltiin ja opeteltiin uusia kikkoja koko porukalla, mukana perheen 7v ja 17v pojat. Jalkapallo on universaali kieli. Illan jo pimetessä havahduttiin siihen, että jurtassa ei ole polttopuita ja yö on todennäköisesti kylmä (lähellä nollaa taisi olla). Reippaasti sitten otsalamppujen valossa kerättiinkin maahan pudonneita oksia, kunnes Carli kertoi näkevänsä metsässä jonkun silmät... Susivaroitukset tuoreina mielessä todettiin, että puuta alkaakin olla jo riittävästi ja painuttiin takaisin jurtan turvaan. Perheen 13v poika tuli sytyttelemään tulet kamiinaan, ja pian jurtta olikin jo kotoisan lämmin. Hyvin nukutti makuupussissa, paitsi että...

- Kaisa-Maria