Paljon on virrannut vettä Oulunjoessa sen jälkeen, kun 15.8.2005 pyöräilin ensimmäista kertaa Merikosken siltojen yli. Tänä kohtalaisen viileänä maanantaina olin herännyt ensimmäiseen omaan aamuuni Oulun kaupungissa. Rinnallani pyöräili sattumalta tapaamani kohtalotoverini, josta tuli jälkeenpäin yksi tärkeimmistä ihmistä elämäni seuraavan neljän vuoden aikana.
Tuona aamuna toistasataa muuta enemmän tai vähemmän innokasta, nuorta tai nuorehkoa uutta opiskelijaa aloitti päivänsä lääketieteellisen tiedekunnan auditoriossa. Ilmapiirissä oli innokkuuden ja pitkäaikaisen odottamisen vapautumisen tunnetta. Moni oli odottanut tämän ensimmäisen koulupäivän alkua kuukausia, toiset jo vuosia. Kovin usea tuskin vielä tiesi mihin oikeastaan oli edes ryhtymässä.
Tuosta elokuisesta päivästä alkaa nyt olla hiljalleen neljä vuotta. Paljon on tänä aikana. Asioita on (ehkäkait?) opittu, uusia ihmissuhteita luotu ja tarinoita eletty. Aikoinaan jo lukion aloittaessani olin naiviuttani innoissani opiskeluympäristön muutoksesta:. vihdoinkin paikka, jossa asiat keskittyisivät muun kuin juhlimisen ja ryyppämisen ympärille Petyttyäni katkerasti uskoin vahvasti lääkiksen muuttavan tämän asian. Nyt kuitenkin viimeistä neljää vuotta muistellessa on hienoa huomata, kuinka ihanan väärässä sitä tulikaan oltua.
Edelliset neljä vuotta ovat kuluneet ehkä liiankin nopeasti. Ne päivät, jona istuin tiedekunnan aulassa ensimmäisenä päivänä pienryhmäläisteni kanssa, tai moikkailin irkissä vielä puolituntemattomien kurssilaisten kanssa, eivät tunnu kovin kaukaisilta verrattuna nykyhetkeen, jona saatan istua päivystämässä samojen ihmisten kanssa.
Vaikka aika on täyttänyt paljon, jotakin vielä puuttuu. Ensimmäisen kerran havahduin tähän viime syksynä tiskatessani Nuottasaaren asunnollani. Hajosin totaalisesti katsoessani sotkuista kämppääni ja loskaista ulkoilmaa. Seuraavana aamuna soitin vuokratoimistoon uuden asunnon perään. Joulukuun aikoihin kävi selväksi, että pelkkä muutto sairaalanrinteelle ei riittäisi. Valo alkoi loistaa kuitenkin ikkunasta jo kevään ensimmäisenä päivänä, jona kuulin ystävieni suunnitelmista. Nyt puoli vuotta tämän jälkeen olen pakkaamassa laukkuani Leoniin, Nicaraguaan; pääsen vuodeksi pois babylonin kahleista.
Sayonara biatches
- Jari ´smade´ Kankaanpää
2 kommenttia:
Nyt siis jo menossa!?
Kovasti jännittää seuraavat kuulumiset. Lauantaiaamunako se oli?
Turvallista matkaa teille kaikille!
saarakoo
Arlandassa tässä heilutaan... lauantai-iltana todennäköisesti kannattaa odottaa ekaa yhteyttä.
Lähetä kommentti