Islas de Maiz

Perjantaina 11.9. lennettiin rantalomalle Corn Islandeille Nicaraguan itäpuolella Karibialla oleville saarille. Vihdoinkin Karibialle! Onneksi kukaan matkustajista ei ohjannut konetta kohti WTC-torneja. Muutamista ilmakuopista myös selvittiin ja perille tultiin Big Cornille, jonka pinta-alasta lentokenttä peitti varmaan 10% ja jossa asukkaitta on kuulemma 5000. Arvauksemme oli varmaan lähempänä tuhatta. Little Corniin, joka näkyi horisontissa, ei tällä reissulla tutustuttu.

Ensimmäinen yö vietettiin etukäteen varatussa hotellissa, jonka bungalowi olikin hieno ja palvelu asiallista. Opiskelijabudjettimme sanoi kuitenkin ei, joten seuraavana päivänä vaihdettiin majapaikkaa. Hinta muuttui 90$/yö/4 henk. -> 40 dollariin, mikä sopi meille. Uusi paikka oli myös lähempänä rantaa, joka sekin oli parempi.

Ensimmäiset päivät menivät rannalla ollessa, uidessa ja ihmeellisen kirkasta turkoosia merivettä ihastellessa. Hiekkakin oli silkkistä. Pari kertaa Kaisa-Mariaa nipisti rapu ja yhtenä päivänä pienikokoiset vaarattomat meduusat invasoivat uimarantamme, joilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta rentoutumiseemme paratiisisaarella.

"Rantaparatiisin" ulkopuolella asukkaat olivat köyhiä ja asuivat ränsistyneissä peltihökkeleissä. Turisteihin suhtauduttiin vähän varautuneesti ja välistä tuli olo, ettei ole tervetullut koko saarelle. Asukkaiden elinkeinoina ovat kalastus, turistien kaitseminen (taksit, hotellit) ja huumekauppa. Huumeet tiputetaan lentokoneesta mereen, josta laivat hakevat ne saarelle, jossa ne myydään. Poliisit ovat melko voimattomia.

Paikalliset ymmärtävät espanjaa, mutta virallinen kieli on kreoli, joka on melkein kuin englantia, muttei ihan. Tarjoilija saattoi kysyä: “Woot foor shee?”. Hienon kuuloista tavallaan. Vähän aikaa sai miettiä, mutta yleensä ymmärsi. Kieli on peräisin englantilaisilta siirtomaaisänniltä, joiden jälkeläisiä saarelaiset ovat merirosvojen lisäksi.

Pyöräretkellä käytiin "maailman sielussa" eräällä saaren kukkulalla. Erään teorian mukaan maailman sisällä on kuutio, jonka kahdeksan kulmaa paljastuvat muun muassa Kalaharissa, Uudessa-Seelannissa, Tulimaassa ja täällä Corneilla. And we felt the energy! Väsyneinä, palaneina ja nestehukkaisina palattiin hotellille.

Tulipa pitkä teksti. Koettakaa jaksaa.

Käytiin myös snorklaamassa. Rankkasadehan se iski välittömästi ku päästiin liikkeelle gummibootilamme. Ajettiin myös karille ja testattiin perämoottoriamme. Snorklatessa näimme koralliriuttoja ja españalaisen hylyn, mikä oli erittäin mielenkiintoista. Jossain vaiheessa joku muista snorklaajista huusi: “Hai!”. Houssuunhan se melkein valahti. Hait ovat kuulemma kuitenkin sillä alueella käsivarren mittaisia ja ihminen siis ruokaketjussa ylempänä. Snorklaus oli kaikkien mieleen.

Yleinen meininki saarella oli rento ja reggae soi. Baseball oli saaren ykköslaji ja yhdet reenitkin nähtiin omalla rannallamme. Yhtenä iltana käytiin paikallisessa Nico’sissa illanvietossa. Komea paikka merenrannalla sekin. Vessan nurkalla eksyin neuvottelemaan paikallisen kanssa piñan ostosta. Herkullista ananasta! Kaisa-Maria tuli pelastamaan ja kävikin ilmi, että piña ei suinkaan tarkoita ananasta vaan kokaiinia. Jarillekin tarjottiin, tällä kertaa marihuanaa. Oppia ikä kaikki.

Keskiviikkoaamuna palattiin Managuaan 12 hengen pienkoneella, johon noustessa piti kävellä kyyryssä. Hieman taas pelotti, mutta keli oli hyvä ja kone heilui vain “hieman” tuulessa laskeutuessa. Taksikyyti Leoniin aiheutti sekin jännityksen aihetta, koska kuski oli hieman loco ohituksissaan. Sakotkin sai ja se hillitsikin menoa seuraavaksi viideksi minuutiksi. Illalla ihailtiin vielä trooppista myrskyä Leonissa. Täällä ukkosella salamointi on jatkuvaa ja jyrinä ennustelee maailman loppua. Kaikki kunnossa äiti, terkut!