¿Qué pasó en la Selva Negra?

Kahvia!! Pari viikkoa sitten matkasimme kielikoulun opettajien Davidin ja Esterin kanssa Selva Negra -nimiselle tilalle Matagalpan kaupungin ulkopuolelle. Matka meni mukavasti tulivuoria ihastellessa, alla kuva yhdestä joka puskee savua ja myrkkykaasuja... Matagalpan kaupunkiin pysähdyttiin vain lounaalle, mutta jo tästä pikavisiitistä jäi semmoinen olo, että kyseessä on hyvinkin erilainen kaupunki kuin León. Matagalpa on vuoristossa, ja kadut jyrkkiä mäkiä. Ilmasto on viileämpi. Ihmiset ovat erilaisia. Lisäksi vaikka Leonissakaan ei älyttömän paljon turisteja näy, Matagalpassa meitä chelejä oli vielä vähemmän. Näytti ihan mukavalta kaupungilta asua :)


tulivuori & Matagalpan jyrkät tiet

Selva Negra on yli kilometrin korkeudessa sijaitseva luomukahvitila, luomumaatila, jotenkin alppimaisen näköiset ravintola ja mökit, kahvi"tehdas", sekä omistajiensa koti. Ympärillä on kilometreittäin suojeltua luonnontilassa olevaa metsää, jossa kulkee pieniä vaelluspolkuja. Turistit voivat vaeltamisen lisäksi käydä ratsastamassa tai kahviretkellä tilalla, tai rentoutua ja nauttia viileydestä. Ilma tuntui aivan todella kylmältä ja takki päällä piti leonilaisten olla ensimmäistä kertaa Nicaraguassa! Raikasta vuoristoilmaa oli silti mukava hengitellä... Ja kyllä, tässä on todistus jäätävästä kylmyydestä keskellä päivää :D


Vuoriston viileys; näkymää hotellin pihalta

Selva Negra -tilan perustivat saksalaiset maahanmuuttajat 1880-luvulla, ja tilan hienoa Arabica-kahvia on myyty jo yli sata vuotta. Tämänhetkiset omistajat ovat kolmannen polven Nicaraguan saksalaisia, syntyneet siis Nicaraguassa. Omistajapariskunta asuu tilalla ja on selvästikin omistautunut luomuviljelylle ja kestävälle kehitykselle niin kahvinviljelyssä kuin maatilan muissakin tuotteissa. Tapasimme Eddy Kuhlin, toisen omistajista, ravintolassa ja David ehti keskustella jo Nicaraguan runoilijoista ja omista intiaani-esi-isistään Eddyn kanssa. Mies on kirjoittanut lukuisia kirjoja (elämänkertoja, oppaita Matagalpan alueen intiaanien elämästä ja kielestä jne.). Hän on kerännyt tilan päärakennukseen myös pienen museon, jossa muun muassa törmäsimme mielenkiintoiseen tauluun josta oli pakko ottaa kuva: suomalaiset ovat maailman kahvinkulutuksen ykkösiä!


Kahvinkulutus per hlö; yhteiskuva ravintolassa (Jari, K-M, Ester, David, Eddy, Heidi&Tuomas)

Maatilalla ja turismin parissa työskentelee yhteensä 400 työntekijää vuoden ympäri, lisäksi kahvin sadonkorjuuaikaan marras-joulukuussa tilalle tulee noin 400 sesonkityöläistä. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaan omistajat takaavat pysyville työntekijöilleen reilun palkan lisäksi asunnon, ruoan, terveydenhuollon ja lapsille koulutuksen. Tilalla on oma koulu ja terveysasema, jossa työskentelee yksi sairaanhoitaja. Kahvikierroksellamme menimme työntekijöiden asuntolan ohitse ja huomasimme seinässä kyltin, jossa mainittiin ruokailuajat: aamiainen 4-5 am. Apua... Kierrokseen maatilalla kuului kiertelyä kahviplantaaseilla, muilla viljelyalueilla, eläinten keskellä, ja matofarmi... jossa asustelee satoja miljoonia matoja tekemässä kahvinkuorista luomulannoitetta. Onneksi matotaloon ei menty sisälle! Matkalla opas kertoi miten kaikin tavoin otetaan luomuperiaatteet tilalla huomioon. Nähtiin ekologisia hyönteisansoja kahviviljelmillä, joissa käytettiin muun muassa chiliä ja valkosipulia! Ansat ovat kypsän kahvinpavun värisiä eli punaisia, jotta ne houkuttelisivat tuholaistoukkia ja-kuoriaisia.


Ekologista tuholaistorjuntaa; muutama kypsä kahvipapu jo syyskuussa!

Kävimme sisällä pienessä kahvinkäsittelyrakennuksessa, joka valitettavasti oli nyt lomalla seuraavaa sadonkorjuuta odotellessa. Tutustuttiin monimutkaiseen kahvinkäsittelyprosessiin, jonka jokaisessa vaiheessa kiinnitetään huomiota kahvin ensiluokkaiseen laatuun (Selva Negran kahvi on saanut maailmalla palkintojakin), mutta lisäksi myös ympäristön hyvinvointiin. Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin kyseinen kahvintuotantoketju, tässä linkissä on kuvasarjan avulla selitetty perusteita: http://www.selvanegra.com/en/process/step1.html (kuvan oikeelta puolelta aina nuolesta eteenpäin :D). Matkalla maisteltiin toki kahvinpapuja puusta. Opas kertoi myös paikallisten kasvien lääkekäytöstä, muun muassa Sangregado-niminen puu on antiseptinen. Jos siis sattuu viidakossa tulemaan haava machetesta jalkaan ja käsidesit jäi kotia niin tuohon puuhun pieni viilto ja siitä valuu punaista nestettä (siitä nimi; sangre=veri)...



Kierroksen jälkeen oli tietenkin pakko päästä taas kahville. Hyvväähän se oli :) Meillä on ollut Nicaraguassa pienoisia kahviongelmia... Kuten suomalaisen kuuluu tilastojen mukaan, olen melkoinen kahviaddikti. Ensimmäiset viikot jouduin Nicaraguassa järkytyksekseni elämään pikakahvilla! Näyttäisi olevan täällä sama ongelma kuin Perussa, kaikki hyvä kahvi mitä maassa viljellään menee vientitavaraksi. Ja paikallisille jää pikakahvi... Kahvi on vientitavarana kaikenlisäksi melkoisen epävakaata valuuttaa, hintataso heittelee ja sadot ovat vaihtelevia. Onneksi Reilun Kaupan suosio on kasvamassa. Selva Negra - tilalla ei ole reilun kaupan sertifikaattia, koska kyseessä on yksityistila eikä yhteisomistus, mutta omistajat onneksi ottavat työssään ekologiset ja eettiset periaatteet erittäin hyvin huomioon. Lisäksi syödessämme kuulimme, että sekä ravintolassa turisteille tarjottavan ruoan, että työntekijöiden aterioiden raaka-aineista yli 90 prosenttia tulee omalta tilalta! Tilalla käytettävä vesi puhdistetaan myös itse, ja suurin osa energiasta tuotetaan itse. Illallisella Jari söi luomulehmän kieltä chilin kera... (josta alkoikin sitten Jarin sairaalatarina). Illalla tarjosimme Davidille ja Esterille rommi-turkinpippuri-yhdistelmää, joka oli yllättävän maukasta.


Jarin lehmänkieli; David taustalla ihmettelee suomalaisten juomia...

Viileässä ja rauhallisessa ympäristössä nukuimme hyvin, muistaakseni jopa harvinaisen pitkään eli seitsemään... Tyypillisen aamiaisen eli gallo pinton (riisiä ja kidneypapuja), tostonesien (paistettua platanoa eli vihreää ruokabanaania) ja kananmunien jälkeen päästiin ratsastamaan... Heidillä, Davidilla ja Esterillä pelotti jo etukäteen, ja Heidi sai tietenkin isoimman hevosen ja pelkäsi yhä enemmän. Esterin hevonen oli vähän temperamenttinen ja hevostenhoitajamies talutti sitä sitten lopulta... David oli kauhusta jäykkänä. Tuomaksella ratsastus näytti menevän jo vanhasta tottumuksesta. Jarin hevonen näytti jotenkin kuvissa ainakin pienimmältä. Alussa hevostenhoitaja poikansa kanssa valikoi meille hevosia, ja kysyi kuka on ratsastanut ennen, ja mieluiten olisi vielä mies..? Minä olin ainoa joka on aiemmin enemmän ratsastanut, joten sain sitten sen ilmeisesti arvaamattomimman miesten hevosen. Heppa ei kuitenkaan näyttänyt tulista luontoaan lenkin aikana, onneksi, kun keikuin selässä välillä väärinpäin ottamassa kuvia (pahoittelen tässä vaiheessa kuvien epäselvyyttä johtuen alustan epävakaudesta). Retki alkoi noin vartin laskeutumisella jyrkkää kivitietä viljelyksille. Mentiin lujaa ja tietenkin ilman kypärää ja tie oli oikeasti jyrkkä... Tässä vaiheessa Ester uhkasi tappavansa minut jos pääsee hengissä alas hevosen selästä ja Heidi oli ihan varma kuolevansa (yksi niistä hetkistä joista Heidi blogitekstissään mainitsi). Lopulta kun päästiin tasaiselle maalle kaikki taisivat oikeastikin nauttia ratsastuksesta ja hevosetkin rauhoittuivat kun ratsastajat selässä rentoutuivat. Ja kaikki olemme edelleen hengissä :)



Väsyneistä reisi- ja pohjelihaksista huolimatta kävimme vielä kiertämässä yhden vaellusreitin metsässä kävellen. Näimme, tai lähinnä kuulimme, mölyapinoita. Lisäksi ihastelimme valtavan suuria puita ja viidakon rauhaa. Ja tietysti roikuimme liaaneissa kuten Tarzan... Kaiken kaikkiaan viikonloppureissu vuoristometsään oli rentouttava ja käynnin arvoinen. Tekisi mieli palata kyllä vielä kahvin sadonkorjuuaikaan... Jos vaikka kävisi viikon poimimassa kahvia tai harjoittelussa terveysasemalla :)?



Kahviongelmistakin on selvitty; ostettiin kahvinkeitin ja tuotiin Selva Negrasta kahavia :)!
(Niin, ja otsikon biisi on Maná: Selva Negra :) )