Ekaksi tulevat mieleen aivan ihanat ryhmäkaverit, en ehkä monesti aiemmin ole tuollaista ryhmähenkeä tavannut. Voi varmaan vaikuttaa se, että tämä oli meidän ryhmäläisten viimeinen "rotaatio" (opiskelijat kiertää noin 30 hengen ryhmissä eri kursseilla aina kuusi viikkoa kussakin) ennen valmistumista, joten ryhmähengellä on ollut aikaa kehittyä. Lisäksi opiskelijat viettää koulussa yhdessä huomattavasti enemmän aikaa kuin me suomalaiset; kuten jo aikasemminkin kirjotin, työtunteja tulee aika paljon. Kuitenkin noista kahdesta seikasta huolimatta meidätkin chelet otettiin ryhmään mukaan, erittäinkin hyvin :)
Leikkurissa: Efren, Hilda, Raquél, K-M, Sofía, Dr. Hernandez, Adriana, Yari, Karen, Magaly ja Edwin. (Melkein koko ryhmä, Karla vain puuttuu)
Aamuisin aina 7-8 käsiteltiin päivän teemaa opettajan johdolla. (Epäileville ystäville: kyllä, olen joskus kyennyt heräämään kouluun seitsemäksi jopa ei-pakollisille luennoille...) Teemoina oli esimerkiksi diabeetikon jalka, avomurtumat, lasten murtumien erityispiirteet, tutkimista jne. Opettajasta riippuen saattoi olla kuulustelua tai luennoimista; pääproffamme dr. Baldizon ei arvosta luento-opetusta, mutta saattoi kyllä paasata mistä hyvänsä aiheesta intohimolla... Yhtenä aamuna Chica Medicina -kilpailun jälkeen esimerkiksi arvosteltiin nicaragualaisten tapojen puutetta, kun olivat kiipeilleet tuoleille seisomaan kannustaessaan omaa tyttöään ja takanaolijat ei sitten nähneet mitään (Baldizon siellä itsekin heilui Leydi-nauha päässä). Ja oli siellä tietenkin vähän hankala nähdä, kun porukkaa seisoi tuolien käsinojillakin :) Itsekin hetken aikaa... Proffa tykkäsi myös siitä kun sai tahallaan ymmärtää väärin opiskelijoiden kysymykset tai vastaukset ja aiheuttaa hämmennystä. Kaiken lisäksi sillä on kova ääni ja vähän uhkaavan oloinen tapa puhua, joitakin saattaa pelottaa. Siitä se jaksoi myös aina mainita että "palautteeseen sitten kirjoitatte kuitenkin että professori Baldizon pelottaa meitä". En muistanu kirjottaa :D Ei se meitä kyllä onnistunutkaan pelottamaan, lähinnä meillä oli hauskaa.
Luokkahuoneessa, mallinukkeina Oscarit Zapata ja Sandino
Esimerkkejä luennoilta: Missimme Leydi alkaa tutkimaan Magalyn polvea, opettaja näyttää siinä esimerkkiä... ; Sofia ja kaularangan tutkiminen
Osastolla oli paljon erilaisia murtumia, diabeetikon jalkoja, absesseja... Yhden ainoan nivelproteesinlaiton (SEP) taisin leikkurissa nähdä, sekin trauman vuoksi. Nivelrikkopotilaille vissiin joskus polviin tekoniveliä laitetaan mutta käytännössä yksityisellä tai vasta sitten kun nivelrako on ihan hitsautunut umpeen... Ja ylipainoisia täällä kyllä riittää. Ruokavalio on niin täynnä sokeria ja tyydyttyneitä rasvoja, eikä kuituja juurikaan ole. Diabetes on yleistymässä länsimaistumisen myötä ja seuraukset näkyvät myös ortopedialla: diabeetikon jalat olivat diagnoosina yleisimmästä päästä. Täällä lääkärit hoitavat haavojen puhdistuksen ja mekin pariin otteeseen kierreltiin saippuakärryjen kanssa osastoa :) Lääkärit myös mittaavat verenpaineet ja ottavat verinäytteet osaston potilailta, kipsaavat, ja paljon muuta mitä Suomessa ei lääkärin työhön kuulu. (Gynelläkään ei ollut ees kätilöitä, heitä ois kyllä kaivattu :)!)
Las doctoras Sofía, Karla y Kaisa-María curando
Murtumista aika suuri osa oli avomurtumia yleisimmin (moottori)pyöräonnettomuuksien seurauksena. Täällä näkee pyörän kyydissä melkein aina vähintään kaksi ihmistä, yleensä koko perheen, joten helposti sieltä aina joku lentää kyydistä. Tietenkin se, että humalassa autolla ajaminen on yleistä, voi myös vaikuttaa. Aika harvoin murtumia hoidetaan levyttämällä tai ydinnaulaamalla, mielummin kipsataan vaikka kolmeksi kuukaudeksi. Osittain johtuu resursseista mutta osin myös hoitokäytäntöjen erilaisuudesta. Eksternifiksaatio täällä on suuressa suosiossa. Näyttävät kidutuslaitteilta :( Siitä kuinka erilainen maailma täällä on, kertoo myös erään opiskelijan kysymys aamutunnilla: "Jos terveyskeskuksessa murtumapotilaalla on murtuman lisäksi hermo-, jänne- tai verisuonivamma, eikä potilas halua lähteä sairaalaan, saanko operoida?" Joskus vain on pakko.
Oppikirjamalli eksternifiksaatiosta... La doctora Karla kierrolla
Kolmas yleinen vaiva olivat absessit. Mitättömän näköisistä haavoista tulleita. Monesti potilas ei ollut edes huomannut haavaa olleenkaan. Yksi Yarin potilaista oli saanut ison paiseen ja sepsiksen kun oli puristanut finnin reidestä. Täällä vissiin infektoituu helposti, on vähän niinkuin Suomessa mätäkuu, mutta aina. Osastokierrolla oli aika paljon väkeä, noin kymmenen lääkäriä (1 nainen) ja ainakin kymmenen opiskelijaa. Siinä kun vielä yhdessä huoneessa oli 6-10 potilasta niin tuli aika ahdasta välillä. Ihmisillä ei ole täällä samanlaista ahdistusta yksityisyydensuojasta kuin Suomessa, ei haitannut vaikka 20 lääkärin lisäksi omat asiat kuuli muut potilaat ja kaikkien omaiset. Eikä mitään väliverhoja sänkyjen välissä ollut. Synnärille ne oli sentään paria verhoa asentamassa... Se olikin jo ehkä vähän liikaa kun erikoistuva lääkäri saatto olla tekemässä sisätutkimusta synnyttävälle naiselle ja huone oli täynnä porukkaa, mukaanlukien raksamiehet asentamassa niitä verhoja...
Kierrolla
Leikkaussalipäivät oli kivoja. Päästiin noin kerran viikossa oman tutorin Dr. Hernandezin mukana leikkuriin. Siellä on ensinnäkin ilmastointi. Toisekseen kaikkia kiinnosti nähdä leikkauksia. Yhtenä päivänä oli jotenkin epätodellinen olo, kun yhdessä salissa joku bodarin näkönen plastiikkakirurgi teki risti kaulassa pelkkiä rasvaimuja. Leikkaussali näytti melkoisen tutulta, kamat oli aseteltu steriilisti ja joku aina vahti ettei kandit koske mihinkään. Katottiin että onpa siistit spottilamput siinä kirurgeille, niin nehän oli suomalaiset tietenkin (Merivaara). Käsidesiä riitti vain yksi loraus steriilisti pukeutuville saippuapesun jälkeen. Yksi hassu hetki oli siinä ainoassa tekonivelleikkauksessa, kun alkuvaiheessa sinne saliin tuli joku pukumies matkalaukun kanssa. Matkalaukussa luki León, oli ilmeisesti tullut lentokoneella. Laukku oli täynnä proteeseja. Ihan kaikkia kokoja ei tietenkään kaikkia malleja ollut ja aika kauan sitten mietittiin mikä koko laitetaan murskaantuneen reisiluunpään tilalle. Kun koko oli valittu, proteesimies luovutti paketin, pakkasi laukkunsa ja lähti. Ei käynyt ilmi ikinä mistä se mies tuli.
Haluaisitko herätä sairaalassa tällaiseen näkymään? Dr. Kankaanpaa; Dr. Hernandez ja tiimi operoimassa
Merivaara ja kymmenen kandia
Kun leikkaussalissa otettiin läpivalaisukuvia niin kandeille riitti vain yksi lyijyliivi... Eikä niiltä taidettu edes kysyä onko kukaan raskaana (eikä myös sillonkaan kun sitä sikiölle myrkyllistä sementtiä laitettiin proteesiin, niinkuin meiltä muistettiin viime kesänä aina kysyä :) ), joka olisi hyvinkin voinut olla mahdollista; meidän ryhmän yhdeksästä opiskelijasta vain kolmella ei ole lapsia, vaikka täällä opiskelijat on nuorempia kuin Suomessa. Jotain huvitusta leikkauksiin piti keksiä myös anestesiologin ("I just sit and listen to the beep", check Amateur Transplantsin Anesthetist´s hymn), tuossa kuvassa esimerkkinä leikkaavan kirurgiraukan selkä. Tähän väliin tuli mieleen englantilaisten ystäviemme kertomus kirurgien puolelta: kesken leikkauksen oli radiosta tullut vuoden 2008 Espanjan euroviisubiisi Chiki chiki. Koko leikkaustiimi oli kaavuissaan alkanut tanssia robocop-tyyliin. Täällä ei sairaalassakaan ole tylsää ja kliinistä :D
Säteilysuoja... ; Anestesiologin huvit leikkauksessa, huomatkaa Batman-myssy takana :)
Kliinisestä eteenpäin... Kerran viikossa oli polipäivä. Siellä sai olla kipsaus/pientoimenpidehuoneessa, joka oli noin 3x3 metriä, ja siellä oli kerralla 4 opiskelijaa, 4 lääkäriä, 2-4 potilasta ja yksi kipsimies. Ja kipsi pöllysi; välillä ilma oli niin sakeana kipsistä ettei eteensä nähnyt :) Kipsimies oli myös vitsimies ja viihdytti koko porukkaa. Sai opiskelijat ihmettelemään kun kertoi että siellä Suomessa varmasti käytetään vain lasikuitukipsiä, ja se on ihanan kevyttä ja siistiä. En oo ihan varma uskoiko ne enää sitä kun sanoin, että "joo, ja sitä on kaikissa eri väreissä". Kipsimies sanoi että tämä meidän suomalainen tuo sitten meille lahjaksi sitä kipsiä. Jospa sitä tulis joulupukin mukana pari rullaa, ja eri värejä ;)
Polilla Yari ja Karen
Turnossa eli yövuorossakin käytiin. Ei meinaa ikinä kukaan mistään muusta maasta millään uskoa että me ollaan oltu Suomessa jo oikeesti päivystämässäkin... Näillä kuitenkin kuuluu pakollisina opintoihin noin kerran kahdessa viikossa yksi yövuoro, jossa ollaan avustamassa erikoistuvia päivystyksessä ja osastolla. Ja seuraavana päivänä tietenkin normaali koulupäivä. Turnossa oli mukavaa. Viihdyin sairaalassa yöllä paremmin: on viileää, rauhallista, hämärää... Ei kuitenkaan aavemaisen hiljaista niinkuin Suomessa joskus. Osastolla oli paljon väkeä: lääkäreitä, hoitajia, omaisia nukkumassa potilashuoneiden lattioilla, osaston käytävillä, porraskäytävissä, kaduilla...Meidät laitettiin tekemään tulohaastattelu pojalle joka oli tullut osastolle jo päivällä mutta paperit oli jäänyt tekemättä. Keskellä yötä sitten vain marssittiin potilashuoneeseen ja laitettiin valot päälle: samantien pomppasi lattialta pystyyn kymmenkunta omaista. Eikä ne edelleenkään näyttäneet ärsyyntyneiltä. Ja torakat vaan vilisteli. Päivystyksessä oli hiljaista iltakymmenen jälkeen, ja erikoistuvat viettivät aika paljon aikaa syöden... Yarikin oli poikien kanssa omassa turnossaan hakenut autolla fritangalta ruokaa lääkäreille :D
Tutorin kanssa vietettiin leppoisia opintotuokioita, milloin leikkurin lattialla istuskellen, milloin piknikillä luokkahuoneessa...
Opintotuokio leikkurissa; Efren ja Edwin esittelemässä potilastapausta
Kurssin lopussa meiän pienryhmä oli järjestänyt viikonloppuretken rannalle. Joltain lääkäriltä oli kerjätty rantatalo lainaan ja 60 cordoban maksuilla (2e) saatiin sitten koko porukalle kyyti ja ruuat. Ekaksi piti siivota se talo, lepakoita ei kyllä saatu häädettyä. Rannalla tietenkin polskittiin meressä ja lisäksi kokkailtiin ja jaettiin ne lahjat... Se oli iso seremonia, jossa kaikkien piti ensin yrittää arvata kelle kenenkin lahja on. Dr. Hernandez ei ollut päässyt mukaan, joten sai ne shortsinsa vasta maanantaina sairaalassa :D Minä ja Jari molemmat saatiin mukavia muistoja kurssikavereista :) Mukana oli myös kurssikaverien poikaystäviä ja jopa kaksi lasta (ihan vauva ja viisivuotias), lisäksi Tuomas ja Gato.
Jerry ja viimehetken lahjapaketinkorjaus Oasiksen työntekijän avustuksella
Rantatalolla. Takana: Novelty, Gretel, K-M, Magaly, Karla, Sofía, Raquél. Eessä istuu Karen ja Adriana.
Sunnuntai-iltana uupuneina paluu Leóniin, ja maanantaina seitsemältä tentti. Kysymyksiä 10, aikaa tunti. Meinasi tulla kiire. Arvosana: 92% ja Baldizonin onnittelut :O!
p.s. Matkataan Managuaan viikoksi, sieltä sitten lisää päivityksiä toivottavasti :)!
4 kommenttia:
Olipa hyvä teksti!
Todella hieno kuvaus - muy bien,hijitita:-)
Hyvää torstaiaamua ! Kokeilenpa taas kerran, hyväksyisikö sivu nyt minun kommenttini. Tämä on yhtä temppuilua ollut koneen kanssa ja kaikki yritykset ovat kadpnneet taivaan tuuliin.
No, liian kevyttä tekstiä, mitäs muuta. Tai raskasta.
Olen yrittänyt kiitellä blogista Jarin sähköpostissa ja nyt vielä joulukalenterissa, siis erityisesti tätä kuvausta ortopedian kurssista. Se antaa todella monipuolisen kuvan opiskelustanne ja oleskelustanne siellä. Marraskuisessa vesisateessa, pilkkopimeällä, (meilläkin vain noin 10.30-14 välillä oli vähän valoisampaa) oli mukava katsella kuvien kesäistä tunnelmaa ja iloisia nuoria ihmisiä. Eikä tippaakaan kadehdittanut.?
Paljon heräsi kysymyksiä, vielä enemmän ajatuksia.
Miten voisi yhdistää nämä kaksi maaimaa sairaan ja terveydenhoidon alueella. Miten saataisiin Seinäjoen sairaalan pitkille ja leveille käytäville iloisia ääniä, ihmisiä jotka tervehtivät toisiaan, keskustelevat innokkaasti...ja mitä vielä.
Toisaalta jotakin siitä rikkaudesta ja steriiliydestä olisi varaa kuljettaa vaikka sinne teille.
No, tällaista nyt. Pitäisikö toivoa, että tämäkään kommentti ei vaan lähtisi liikenteeseen.
Joka tapauksessa KIITOS!
Kiitos Saara kommentista, hyvä että vihdoin tuli perille :)!
Oon samaa mieltä tuosta että molemmissa sairaalamaailmoissa oisi toisilleen jotain annettavaa...
Lähetä kommentti