Suolaa!
Perillä matkanjärjestäjämme Doris otti meidät hyvin vastaan ja aamupalan jälkeen päästiin 1. päivän retkelle. Uyuni on keskellä kuivaa aavikkoa oleva pikkukaupunki, josta startattiin kohti maailmankuulua suola-aavikkoa.
Suolakidemuodostelmia.
Varjoja.
Auto.
Mie, K-M ja Santtu mentiin Romanin maasturissa ja Maria, Jussi ja Jari Wilsonin kyytissä. Vielä ei osattu aavistaa kuinka koville automme joutuvatkaan. Ensimmäinen stoppi oli junien hautausmaa, jonka jälkeen siirryttiin suolakylän kautta suola-aavikolle. Perillä näky oli maaginen ja koska oltiin sadekaudella suolaa peitti vesikerros, joka oli kuin täydellinen peili. Yksi maailman ihmeistä, jonka ainutlaatuisuutta kuitenkin haittasi massiivinen turistilauma.
Tyäret.
Poijjat.
Turisti.
Jäätie?
Lukuisten kuvien jälkeen siirryttiin yöpymispaikkaamme suolahotelliin, joka oli hieno ja yllättävän lämmin. Seuraavana aamuna Santtu oli saanut päänsäryn, joka lopulta osoittautui vuoristotaudiksi ja johti pariin sairaalareissuun. Myös Jari oli sairastunut ja oksenteli. 2. reissupäivämme alkoi Jarin vierailulla paikallisessa sairaalassa. Matkaan kuitenkin päästiin koko joukon voimin kohti etelää.
Matkalla nähtiin laamoja ja vicuñoita, jotka elävät villinä karussa luonnossa. Jarin olo helpotti, mutta Santulla jatkui hieman heikko olo. Eka pysähdys ja eka auton hajoaminen tapahtui kivilaaksossa, josta sateen syövyttämät kivet näyttivät kondoreilta ja puumilta. Meidän automme kääntyi lopulta takaisin korjattavaksi puolet matkatavaroistamme kyydissään ja kaikki sullouduttiin yhteen autoon.
Kivilaaksoa.
Pitkä matkamme jatkui ja pimeän laskeutuessa toinenkin automme hajosi keskelle aavikkoa. Muita autoja ei näkynyt eikä kuulunut, joten varauduttiin yön viettämiseen autossa. Oltiin noin 4 kilometrissä aukealla aavikolla, jossa oli jäätävän kylmä viima. Urhea kuskimme kuitenkin korjasi auton Suomesta tuodun Jeesus-teipin ansiosta. Isompaa hätää pissahätää lukuunottamatta ei tullut ja uudet alpakkaviltit La Pazista olisivat kyllä lämmittäneet.
Matka jatkui ja pysähdyttiin ihailemaan kivipuuta pimeässä. Sen jälkeen ajettiin kansallispuistoon, jonka kontrollipisteen vartija ihmetteli meidän hyväntuulisuuttamme vastoinkäymisistä huolimatta. Yleensä turistit huutavat ja kärttyävät. Viimein päästiin hotelliimme, joka oli kuitenkin luovuttanut huoneemme muille, kun meitä ei kuulunut. Onneksi päästiin viereiseen parempaan hotelliin samaan hintaan.
3. päivän aamuna herättiin varhain, koska matkaamista oli vielä paljon. Santun olo oli heikentynyt ja hän viettikin suurimman osan päivästä lepäillen autossa. Aluksi noustiin 5000 metriin, jonka jälkeen ihailtiin geysireitä ja maan sisältä pulppuavaa voimaa. Matka oli aloitettu jälleen kahdella autolla, mutta meidän autostamme loppui aina välillä veto ilmeisesti keskipäivän kuuman auringon ja korkeuden vuoksi. Matkanteko oli jatkuvaa pysähtelyä ja kuskimme teki minkä keksi saadakseen potkua koneeseen.
Geysireitä.
Maanvoimaa ihmetellessä.
Kuumilla lähteillä rentouduttiin lähes tulikuumassa vedessä. Matka jatkui Salvador Dalin aavikon läpi vaaleanpunaisten flamencojen miehittämille useille kauniille vuoristojärville. Santtu valisti meitä ja kertoi lintujen saavan värinsä järven planktonista. Maisemat olivat erittäin kauniit.
Chilen ja Argentiinana rajaseudulla.
Viimeiset järvet olivat ihan Chilen ja Argentiinan rajaseuduilla Bolivian puolella kuitenkin. Yksi järvistä sisälsi arsenikkia eikä siellä ollut mitään elämää. Matkalla nähtiin myös muun muassa boorijärviä.
Takaisinpäin pohjoiseen lähdettiin automme edelleen temppuillessa. Santun vuoristotauti jatkui, minkä vuoksi Jussi antoi meille ajateltavaa ehdottamalla, että lähdettäisiinkin suoraan Chileen rannikkoa kohti alemmas. Kovasti sitä pohdittiin, mutta käytännön syistä pitäydyttiin alkuperäisessä suunnitelmassa palata Uyuniin, mitä Santtukin halusi.
Laamavaara!
Kaikkia alkoi hieman heikottaa auringonpaahde ja korkeus, mutta matka jatkui. Alkoi tulla jo kiire La Paziin menevään iltabussiin, joten ylimääräisiin aikailuihin ei oikein ollut varaa. Uyunia kohti palattiin toista vähintäänkin yhtä hienoa reittiä. Matkalla kuunneltiin quechuan-kielistä musiikkia ja kuskimme ihmetteli, kun kerroin, että quechuan-kielen sana wawa on suomeksi vauva.
Auton kunto heikkeni ja heikkeni ja bussiin ehtiminen näytti entistä epävarmemmalta. Doris tuli taksilla vastaan tuomaan illallista, jotta ehdittäisiin syödä. Emme kuitenkaan huomanneet häntä tienvarressa ja ohi pyyhällettiin. Bensaakin pysähdyttiin tankkaamaan, mutta koko kylästä ei löytynyt. Viimein saatiin lainattua vähän vastaantulevan auton tonkasta.
Pimeys alkoi laskeutua, hurja ukkonen puhkesi ja hiekkamyrsky näkyi edessä Uyunissa. Oli vastusta kerrakseen. Niin ja toisesta autosta puhkesi vielä rengas ja ihan loppumatkasta toisesta autosta loppui täysin veto joten siirryttiin taas yhteen autoon.
Ukkosta.
Paluumatkaa.
Uyunissa huomattiin, että bussimme oli juuri mennyt ja lähdettiin ajamaan sitä hulluna takaa hiekkamyrskyssä. Siinä vaiheessa oli aika epätodellinen olo jo. Saatiin pysäytettyä bussi, mutta se olikin väärä pahamainenen ja onnettomuusaltis bussi. Ei menty siis siihen. Doris sai meidät viimein kiinni taksilla ja pimeässä odotettiin meidän bussifirman toisen bussin tuloa. Se tuli, lastattiin laukut ja huomattiin ettei siellä ollut paikkoja. Meidän oikea bussimmekaan ei suostunut pysähtymään odottamaan vaikka kuinka soitettiin.
Tajuttiin, että on parempi luovuttaa ja palata Uyuniin. Onneksi Doris sai meille ihmeen kaupalla liput Uyuni-Oruro- junaan, jolla päästiin 3 tunnin päähän La Pazista. Juna lähti jo samana yönä klo 2. Kovasti mietittiin vielä Santun tilannetta, mutta lopulta päätettiin lähteä junalla ja viedä hänet La Paziin kunnon lääkärille. Santtu halusi itsekin jatkaa matkaa pääkaupunkiin.
Doris pyyteli kovasti anteeksi kaikkea ja ihmetteli meidän rauhallisuuttamme. Näin paljon vastoinkäymisiä ei ollut kuulemma ikinä sattunut. Wilsonille kyseessä oli kamalin työpäivä ikinä. Eihän se heidän vikansa kuitenkaan ollut. Me ollaan kuulemma maailman parhaita turisteja.
Doris, Wilson ja Roman hyvästeltiin ja he toivottivat meidät tervetulleiksi toistamiseen. Kaikki meni lopulta hyvin ja Santtukin saatiin La Paziin ja Suomeen asti turvallisesti ja terveenä. Erittäin kokemusrikas reissu!
1 kommentti:
Olipa mahtava reissu,on mitä kertoa lapsenlapsille:-) Ja loistavaa, että taas kasvatitte suomalaisten mainetta - ollaan me sentään mukavia!!!
Lähetä kommentti