Kissanpissaa ja matkasuunnitelmia lääkkeeksi ikävystymiseen...

Vieraat lähti, ja on outo olo. Jotenkin tuntuu siltä, että olisi jo aika itsekin suunnata kotiinpäin. Tai ainakin kohti uusia seikkailuja... Onneksi niitä onkin tulossa, ja vain kahden viikon päästä! Luen matkablogeja, nettimatkaoppaita, etsin lentoja, liian kallista, jos menis sittenkin sillä rahtilaivalla, ei, vielä kalliimpaa... Jos haluaa päästä Nicaraguasta edes kohtuullisen halvalla etelään, on ensin mentävä näköjään pohjoiseen. Toisekseen jos lentää La Paziin tulee se sata euroa halvemmaksi kuin lentää Limaan, vaikka sekin lento menee Liman kautta... Totean taas tuhannennen kerran lentomaailman käsittämättömäksi.

Vaikka olen jo tavallaan matkalla koko ajan, uusien seikkailujen suunnitteleminen piristää ja on jännää. Arki täällä tylsää. Eli arkea. Miten eksoottinen maa tahansa, arki on aina arki. Täällä semmoinen arjen tunteen saavuttaminen ja rutiinien löytyminen kylläkin tuntui suurelta voitolta raskaan taistelun jälkeen. Eikö ole hullua; elämässä vuorotellen rakennetaan turvallista arkea tuttuine rutiineineen, ja vuorotellen sitten paetaan sitä...Nyt on taas paon aika, vaihtovuosi on pian ohi. Lähtemistä helpottaa varmaan se että opiskelukaverit on jo lähteneet kukin suuntiinsa. Joulua ennen valmistuneet lääkärit saavat helmikuun aikana tietää minne MINSA (terveysministeriö) heidät lähettää töihin vuodeksi. Sadan dollarin kuukausipalkka, päivystyksiä joka neljäs yö ilman lisäpalkkaa. Ei heitä silti tunnu pelottavan, työ ja vastuu ainakaan, ehkä vähän toimeentulo. Tulee taas miljoonannen kerran niin etuoikeutettu olo. Saan valita itse työpaikkani, ja palkka on hyvä. Ei palkattomia yövuoroja. Kaikki on niin hyvin. Jotenkin minusta silti tuntuu siltä, että me suomalaiset opiskelijat stressaamme enemmän. Mistähän se johtuu? Toivottavasti olemme Nicoilta oppineet edes huolehtimaan vähän vähemmän...

Miksi pelätä vuoristotiellä rotkojen yllä? Ei tämä bussi tipu ("Dios es nuestro guia" tai "Dios protege este bus" eli jumala suojelee kuten paikallisissa busseissa aina lukee), ja jos sitten niin sattuisi että tippuisikin niin se olisi kuitenkin jumalan tahto. Turha siis murehtia. Samaa mentaliteettia kuin Perussa. Toisaalta hyvä ajattelutapa näissä olosuhteissa (muuten saisi kyllä murehtia ja pelätä koko ajan), mutta joskus se tuo mukanaan myös turhaa välinpitämättömyyttä. Esimerkiksi koko perhe moottoripyörän kyydissä ilman kypärää, tai auton lavalla (pakko myöntää suomalaiseen ääriturvallisuuteen tottuneena: se on hauskaa...). Tai mennään humalassa vaarallisiin merivirtoihin uimaan, vaikka ei osata uida. Raksamiehet katoilla ilman valjaita. Omat sähköviritelmät. Ajetaan autolla humalassa ("liian vaarallista kävellä nuo kolme korttelia pimeällä, mennään autolla"). Holtittomat pommitukset jokaisena juhlapäivänä.

Viajando cómodos, eli mukavaa matkantekoa... Ja varmasti turvallista; peräkontissa neljä ihmistä.


Poliisitkin näyttää mallia...


Sähköturvallisuus

Olen miettinyt että liittyykö tämä sellaiseen yleiseen tulevaisuudettomuuden tunteeseen. Maassa jossa on niin paljon köyhiä ja veriset sotamuistot vielä tuoreena päässä, hallitsijana entinen vapaustaistelija ja nykyinen lähes-diktaattori, jatkuva tulivuorenpurkauksien ja maanjäristysten ja tsunamien uhka, voi tulla helposti toivoton olo... Tai ainakin huominen on vielä konkreettisesti epävarmempi kuin meillä. Täällä on sananlasku, jossa sanotaan suunnilleen että kuka tahansa on yhtä hyvä valinta presidentiksi. Eli samaa paskaa kaikki. Tätä tulevaisuudettomuutta kuvastaa hyvin myös se, että luontoa ei koeta arvokkaana ja suojelemisen arvoisena. Roskat heitetään bussin ikkunoista ulos, jätteet lasketaan suoraan vesistöihin, metsät hakataan autioiksi, kalastetaan räjäyttämällä... Lapsiin kai tässäkin asiassa olisi helpoin vaikuttaa, ja onneksi kouluissa onkin jonkun verran ympäristökasvatusprojekteja. Ehkä tulevaisuutta siis kuitenkin on.

Tässä kun pohdin syvällisiä mässytän samalla Fazerin sinistä Mariannella maustettuna... Nam! Vieraista on siis lähtönsä jälkeenkin iloa ;) Oli mukava toimia turistioppaana äidille ja ystäville, ja tuli nähtyä omaa kotikaupunkia uusin silmin. Kirkkoja, seinämaalauksia, taisteluaukioita, mercado... Käytiin muutenkin turisteilemassa enemmän kuin koko neljänä kuukautena yhteensä. Ja otettiin vielä todella rennosti. Ollaan siis oltu tosi huonoja turisteja tähän asti :D Mutta se mikä ollaan turisteilussa hävitty, ollaan voitettu muualla... Huomasin tuossa että jos jotain asiaa tai tapaa Nicaraguassa arvostellaan, tuntuu siltä, että kotimaatani arvostellaan. Kaikista näistä ahdistuksista huolimatta näyttää siis siltä että olen saanut uuden kotimaan. Tai ehkä juurikin niiden ahdistusten ansiosta. Eihän kotimaassa kaikki olekaan täydellistä eikä aina niin helppoa. Vaikka joskus tuleekin kyllä sanottua että "ei meillä Suomessa...". Jouduin muuten häpeäkseni tänään myöntämään aamupalapöytäkeskustelussa paikalliselle että ei se Suomikaan enää ole transparency-listan ykkösenä...

Oli ihanaa pyöriä tutuissa ja vieraissa paikoissa ystävien kanssa, vaikka välillä yhdeksän ihmisen roudaaminen paikasta toiseen oli vähän raskasta... Oltiinpa sitäpaitsi mahtava turistilauma tuolla kaduilla kulkiessa! Kerran vähän hävetti oikeasti kun ne veti letkajenkkaa kotikadun päästä päähän kun kaikki naapurit oli pihalla ;) Ja siitä on muuten video todisteena. Joulukin olisi varmaan ollut ankea kolmestaan. Nyt joulusta Nicalandiassa jäi onnellisia muistoja: joulupäivän sademetsävaellus, ratsastusta, suklaata, hyvää ruokaa, rommia ja ystävät. Ja vähemmän onnellisena elämäni ensimmäinen kohtaaminen käärmeen kanssa. Vaikka en edes vielä käärmeen läsnäollessa panikoinutkaan. Se oli vauva-boa. Matkoilla äitini sai lempinimen Supermama, kun selvisi hengissä tulivuorilautailusta, vuoristoköysiradasta ja piehtaroivan hevosen selästä.


Turisteilemassa Leónissa: hedelmäostoksia mercadolla


Iglesia Recolección


Iglesia El Calvario


Ilta, jolloin suomalaiset järkyttivät Leónin lähiötä letkajenkalla; uudenvuodenaatto. Nicatapaan keinutuoli kadulla :)


Siellä oli koko naapurusto kadulla tanssimassa


Erityisesti tämä naapurin pikkunen, joka ei ollut tyytyväinen ennen kuin jokaikinen arka chele uskaltautui tanssimaan...


Sieltä tulee Supermama :)!


Otetaan rennosti maailman parhaan sikarin kotimaassa (http://www.ruokala.net/uutiset/2010/01/maailman-paras-sikari-tehdaan-nicaraguassa)

Huoneellinen tavaroita jaettiin kolmeen kasaan: 1. Suomeen 2. jää tänne 3. matkalle mukaan. Ensimmäinen konkreettinen teko josta näkee että kohta on lähtö. Kolmannen kasan kanssa siis kuun lopussa lähdetään, saa nähdä minne...

Ainiin, kissa oli pissannut taas huoneeseen katon läpi. Tulipahan vieraiden jälkeiseen tylsyyteen jotain tekemistä kun pääsi siivoamaan. Käytiin me toki eilen myös korviketodellisuudessa, leffassa "Bastardos sin gloria". Nyt pitäisi ehkä jo kohta selvittää, onko maanantaina lähtö viidakkoon vai hypätäänkö ruotsalaisten salamatkustajina Global Health -kurssille. En sitten jostain syystä hakenut ensi kesän kurssille, joten tässä olisi tilaisuuteni... Kyllä kohtalo järjestää ;)

Kaikkia teitä siellä pakkasessa lämpimästi ajatellen, KaMa


Kohti uusia seikkailuja...


p.s. Uusi suomalainen sananlasku: "kelluvaa ihmistä ei saa häiritä."


p.p.s. Luin juuri päivän lehdestä, että Boliviassa Evo on lanseeraamassa omaa kilpailijaa imperialistien kokikselle: Coca Colla joka tehdään oikeasta kokauutteesta :)