Labuanbajo, vähän Nepalia ja kotimatka

Blogin päivitys hieman venähti, mutta tässäpä sitä viimein. ;)

Labuanbajo ja Komodon kansallispuisto 15.-17.10.2012

Maumeresta jatkettiin siis Trans-Flores Highwaytä pitkin saaren länsikärkeen Labuanbajoon. Perille saavuttiin auringonlaskuksi, jotka ovatkin maagisia varsinkin hotellistamme Bayview Gardenista katsottuna. Kuskillemme Hermukselle tarjottiin vielä läksiäiskahveet ja annettiin hyvä tippi hienosta ajosuorituksesta ja mukavasta seurasta. Uuden hotellimme omistajan tapasimme vielä myöhään illalla. Kyseessä oli mukava hollantilainen, mikä on kokemuksemme mukaan harvinaista. Mies neuvoi meitä liikkumaan kaupungilla ja auttoi järjestämään veneretken Komodon kansallispuistoon. Mies on kulkeutunut Amsterdamin huumehöyryistä tänne ja ihastunut Indonesiaan. Läheiseltä saarelta kotoisin oleva kaunis nuori vaimo vei hollantilaisen sydämen tultuaan työhaastatteluun. Kyseisellä saarella elää kuulemma ainoastaan kauniita miehiä ja vaimoja.

Aamusta hypättiin bemoon (pikkubussiin) ja ajettiin alas satamaan, jossa meitä odotti herra Udin. Saatiin snorklauskamat mukaan ja lähdettiin kahden paikallisen miehen kanssa pikkuveneellä kohti Rincan saarta. Lounaspaketit ja pelastusliivit mukana, meri tyyni, aurinkolasit päähän ja otetaan rennosti. Parin tunnin jälkeen saavuttiin saarelle, jossa meitä odotti puiston opas. Puistossa elää muun muassa puhveleita, metsäkanalintuja, apinoita ja mystisiä Komodon dragoneja (varaaneja). Varaanit voivat kasvaa yli 3m pitkiksi pedoiksi. Opas kertoo meille ihmisiin kohdistuneista hyökkäyksistä, viimeisin kolmen viikon takaa. Pienestä kierroksestamme luonnollisessa olotilassaan rehottavassa puistossa tulee siis jokseenkin kuumottava.

Saavumme aluksi alueelle, jossa maksetaan sisäänpääsymaksut. Oppaamme on nuori paikallinen poika, joka tietää paljon saaren eläimistä. Heti alkupäässä näemme varaaninpoikasen, joka astelee ylväänä talon alla varjossa. Olemme keskipäivän aikaan liikkeellä, joten mahdollisuudet nähdä useampia eläimiä eivät ole kovin korkeat. Olemme kuitenkin onnekkaita ja näemmä kaksi valtavaa puhvelia makaamassa varjossa, muutaman apinan ja metsäkanalinnunkin. Lisäksi näemme pesää vartioivan naarasvaraanin, joka alkaa liikehtiä uhkaavasti meidän lähestyessä. Sydän alkaa vähän tykytellä ja räpsätystä kuvasta tulee epäselvä. Otamme rauhassa taka-askelia ja jatkamme matkaamme. Opas kertoo parista tapauksesta, joissa varaani on hyökännyt oppaiden ja paikallisten asukkaiden kimppuun. Kuolonuhreilta vältyttiin molemmissa tapauksissa. Yleensä varaani ainoastaan puree kerran isokokoista saalistaan ja odottaa että parin päivän päästä vereen päässeet bakteerit tappavat uhrin. Sen jälkeen varaani tulee syömään saaliinsa. Ihmisillä on onneksi mahdollisuus syödä antibiootteja.

Paluumatkalla pysähdytään pienellä autiosaarella, jossa on unelmaranta ja korallia snorklausta varten. Snorklaillaan ja nautitaan auringosta, tällä kertaa K-M:llakin riittävästi aurinkovoidetta. Erästä snorklailijatyttöä puree joku kala ilmeisesti, pohkeeseen tulee pieni reikä. Osa pikkukaloista vaikuttikin yllättävän agressiivisilta. Saaneet varmaan tarpeekseen turisteista. Iltasella pakataan kimpsut ja kampsut seuraavaa lentoa varten.

Aamusta lennetään Balille pari tuntia Merpatin propellikoneella. Surffaamaan ei ehditä, koska laskuvesi on pahimmillaan menossa. Katsellaan auringonlaskua ja syödään mahi-mahia. Seuraavana aamuna noustaan ylös jo 3.45 ja otetaan AirAsian lento Kuala Lumpuriin, Malesiaan. Edellisiltana tuli reissun kovimmat vatsanväänteet, mutta onneksi kestivät vain sen pari tuntia. Malesiasta jatkettiin AirAsialla Kathmanduun, Nepaliin. AirAsian lehtisestä luettiin lennolla, kuinka Kathmandun kenttä vuorten keskellä on Aasian toiseksi vaarallisin laskeutumisen kannalta. Vaarallisin on Hong Kongin vanha kenttä, joka on jo suljettu. Hieman siis jänskätti, mutta hienostihan sitä laskeuduttiin.

Kathmandun kentällä sitten olikin ihmesolkkausta. Nepalin viisumin saa maahantullessakin, joten emme semmoista etukäteen olleet hankkineet. Harmiksemme huomasimme, ettei asemalla ollutkaan raha-automaattia sisällä, joten jouduimme etsimään sellaisen kentän ulkopuolelta. 15 vrk:n viisumi taisi maksaa jotain 25e. Tämä oli viimeinen kerta, kun saavumme ilman rahaa kentälle. Saimme jättää passit tullivirkailijalle ja lähdimme nostamaan rahaa ulkopuolelta. Melkoinen kaaos oli ulkopuolella, kun niin paljon paikallisia oli vastassa, hotellien pick-upeja, taksikuskeja, sukulaisia yms. Löydettiin lopulta automaatti, joka onneksi toimi silloin, nimittäin rautatätien saapuessa kyseinen automaatti ei enää toiminut. Saatiin rahat ja selvitettiin tiemme takaisin pitkän viisumijonon jatkoksi. Onneksi olimme kuitenkin ymmärtäneet täyttää maahantulokortit ja passikuvatkin oli valmiiksi otettuna. Viimein lähes tunnin odottelun jälkeen pääsimme virkailijan luo, joka kertoi, että viisumia ei voi ostaa paikallisilla Nepalin rupioilla. Ja sehän oli ainoa rahayksikkö, mitä automaatista sai. Eipä auttanut muu kuin mennä rahanvaihtopisteeseen ja vaihtaa riittävästi US dollareita viisumia varten. Tällä kertaa emme menneet enää loputtoman jonon jatkoksi vaan K-M jäi odottamaan tiskille ja minä kävin vaihtamassa rahat. Tullivirkailijakin nauroi koko käytännölle, että ei mitään järkeä. Lopulta päästiin ulos ja saatiin hotellin työntekijöiltä kukkaseppeleet kaulan ympärille. Tervetuloa Kathmanduun!

Ensimmäinen yö oltiin perhemajoituksessa, joka olikin oikein kiva paikka. Illalla haettiin vielä K-M:lle paikallinen kännykkä ja torjuttiin jälleen kohteliaasti innokas huumeiden myyjä. Suunniteltiin jatkoreissua ja päädyttiin lopulta varaamaan automatka Pokharaan, jossa ei olisi pääkaupungin saasteita ja olisi paremmat vaellusmahdollisuudet. Seuraavana aamuna oltiin jeepin kanssa rautatätejä vastassa. Seuraava teksti käsitteleekin yhteistä aikaamme Nepalissa. Itse tykkäsimme kovasti maasta.

26.10.12 otimme taksin Kathmandun lentokentälle ja jännitimme pysyvätkö rinkkamme taksin katolla möykkyisillä kaduilla. Qatar Airwaysin kone lähti iltayhdeksältä kohti Qatarin Dohaa. Ennen lähtöä K-M:n takana ollut mies oksensi oikein reilusti ja hänet poistettiin koneesta. Lopulta hajuhaitat saatiin kuriin ja kone nousi ilmaan. Matkaan meni noin 5h ja samana yönä jatkettiin vielä Kööpenhaminaan, jossa olimme 6.30h lennon jälkeen aamulla. Tanska tuntui jo Suomelta ja kylläpä olikin mukava olla lähes kotona. Vielä yksi parin tunnin lento Blue1:lla Ouluun, jossa veljeni Mika oli meitä vastassa. Upea reissu takana ja mahtavaa olla kotona! Isommin ei harmittanut edes K-M:n rinkan jääminen Tanskaan. Sekin saatiin kuitenkin jo saman illan aikana. Seuraavana aamuna Sieppijärvelle sukulaisten luo.

Matkaan lähdettiin noin 2,5kk sitten ja uskomattomia kokemuksia mahtui niinkin lyhyeen aikaan. Mitä pitempään yhdessä paikassa viihtyy, sitä enemmän siitä saa irti. Tällä reissulla vaihdettiin maata tiheään, joten välillä laukun pakkaaminen ja purkaminen alkoi käydä jo työlääksi. Matkustelu on hienoa ja joskus kannattaa tehdä matka omaan sisimpäänkin vaikkapa meditoimalla. :)

Vielä tulossa siis Nepal- teksti ja mahdollisesti yhteenveto.